Regina ei enää kuunnellut, sillä nyt hänet valtasi suloinen tunne, jota hän kauan oli odottanut, mutta joka silti tuli äkkiä ja joka haavapalsamin tavoin virkisti hänen sairasta sydäntään. Tuolla matkan päässä, mustien puiden takaa, pilkotti valkoinen huvila, tuikkiva tuli ikkunassa. Polun vierestä ojasta kuului jo sammakkojen »haljenneet» kurnutukset. Rantaäyräällä ryömi pitkinä miehen ja naisen varjo, ja kuului äänekäs pitkä huuto kaikuen kuin matkamiehen ääni, joka kutsuu toiselta rannalta lautturin venettä.
— Reginaaaa!
— Se on tuo Adamo hölmö, Gigi selitti. Hän kutsuu sinua aina sillä tavalla ja sanoo, että sinun pitäisi kuulla se Roomaan asti. Samoin tämäkin tekee, hän lisäsi nipistäen sisartaan polvesta.
— Ja samoin sinä, samoin sinä!
Yhä vielä kuului äskeinen ääni, joka kaikuna kimposi takaisin vastakkaisesta rannasta. Reginan teki mieli laskeutua maahan ajoneuvoista ja mennä noita rakkaita varjokuvia vastaan. Toinen varjo-olennoista tempautui irti toisesta ja alkoi juosta huimaavaa vauhtia, hoiperteli Reginaa kohti, tarttui häneen kiinni, syleillen rajusti, yritti kaataa hänet kumoon ja vierittää hänet rantapenkereelle.
— Adamo! Oletko vallan hassu? Regina huusi ponnistellen vastaan. Lopeta toki, ennenkuin katkaiset jäseneni.
Silloin Adamo, jonka mustat silmät loistivat kuutamossa, muisti Reginan kirjoittaneen olevansa sairas ja hänkin kävi nyt hiukan ujoksi.
— Kuinka isoksi oletkaan kasvanut! Regina sanoi. Minun lähtiessäni olit minua lyhyempi, mutta nyt olet pitempi.
— Rikkaruoho kasvaa nopeasti! Gigino ilkkui.
Silloin Adamo, joka viisitoistavuotiaaksi oli jättiläinen, karkasi Giginon kimppuun ja koetti saada hänet kumoon ja kierimään ruohikkoon tuupaten syrjään Toscanan. Huudot, nauru ja huolettoman nuoruudenilon purkaus täyttivät hiljaisen, tuoksuvan rantapenkeren. Regina ei ollenkaan ollut pahoillaan, vaikka veljet ja sisar unohtivat hänen läsnäolonsa innostuessaan tuohon taitavaan, notkeaan painiin, jossa kukin koetti saada toisen kierimään penkeren ruohikkoon. Regina alkoi juosta äitiänsä vastaan. He syleilivät toisiaan sanattomina. Sitten rouva Tagliamari tiedusteli, missä Antonio viipyi.