— Kas vain:
»Nuori nainen, kahdeksantoistavuotias, aatelisperhettä, joka on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Teeskentelevä, turhamielinen, kateellinen, kunnianhimoinen, osaa kätkeä vikansa näennäisesti luonnollisen ja rakastettavan, mutta tosiasiassa kylmän naamion taakse. Joku on sanonut hänelle, että hän on Botticellin Pyhän neitsyen näköinen, minkä jälkeen hän esiintyy innostuneen tuntehikkaasti. Mikä kaikki ei estä häntä olemasta rakastunut maalarioppilaaseen…»
Reginan mieleen muistui, kuinka innostuneesti opettaja, Gabrien isä, oli lukenut Caterina rouvalle palan tätä Gabrien luonnehtimaa pientä henkilökuvaa:
»Kuulkaahan tätä, huomatkaa, millainen havaintokyky! Tämä on tulevan romaanin tyyppi, hyvä Caterina rouva. Minun Gabrieni kokoilee kokoilemistaan. Hän näkee tyypin, tutkii sitä ja kätkee sen mieleensä. Hän on hyvän perheenäidin kaltainen, joka panee säästöön kaiken, kun kaikkea voi käyttää johonkin hyödylliseen».
Kun opettaja puhui tuohon tapaan, Regina oli tuntenut sääliä häntä kohtaan ja opettajan lukiessa hän oli oivaltanut kuvatun tyypin Sabbionetan pienen aatelisneitosen luonnekuvaksi.
Gabrien vihko oli melkein täynnä tuollaisia pieniä luonnekuvia. Regina katsoi voivansa empimättä omin luvin selailla sitä, ja viimeisillä sivuilla oli pikakuvia seminaarin opettajien ja naisoppilaiden luonteista ja lopuksi Clarettasta, josta sanottiin: »keimaileva, hysteerinen, turmeltunut»; Gabrie oli pari päivää aikaisemmin tavannut hänet Reginan luona.
Hän oli hirvittävä, tuo tuleva kirjailijatar! Hän ei ollut kuvastin, vaan Röntgen-koje.
Regina selaili ja luki edelleen, yhä seisoen pienen pöydän ääressä.
Outo uteliaisuus pakotti häntä jatkamaan.
»Nuori rouva, likinäköinen, ruskeatukkainen, suu ja silmät pistävät esiin pienistä kasvoista. Hyvin älykäs, hiukan omituinen, arvoituksellinen. Köyhtynyttä aatelissukua, teeskentelee ylenkatsovansa sinistä vertaan, ja ehkä hän ei välitäkään siitä. Mutta hänen verensä on sinistä, hän on siitä tietoinen ja tahtoo olla aatelinen. Hän pitää ylellisyydestä ja rikkaista, on mennyt vaimoksi köyhälle miehelle, mutta hänen on onnistunut saada miehensä ansaitsemaan hyvin…»
— Siinä minun kuvani, totisesti! Regina ajatteli. Tuo oli hänestä koko hauskaa, mutta samalla hiukan hermostuttavaa. Tuo letukka ei juuri ole suopea minulle. Mitähän hän tarkoitti viimeisellä lauseella?