— Hän aikoo antaa Reginalle lahjan, kirjailijatar sanoi Antoniolle.
Huomisiltana hän tulee luokseni päivälliselle. Tulkaa tekin silloin.
Tämä tiedonanto hiukan kohotti Arduinan arvoa ja antoi Reginalle hengenvuoroa. Keskustelu kohdistui nyt kreivittäriin ja markiisittariin, ja Claretta huudahti kääntyen Massimoon päin:
— Nyt muistan! Sinut nähtiin tässä eräänä päivänä…
— Minut nähdään kyllä vielä tänäänkin!
— Sinut nähtiin juoksemassa donna Maria Del Carron vaunujen jäljessä.
Silloin satoi, eikä sinulla ollut sateensuojaa.
— Senpä tähden minä juoksinkin! Massimo sanoi erittäin tyytyväisenä ja itsetietoisena.
— Ehei, poikaseni! sinä juoksit tavoittaaksesi vaunut.
— Minkä tähden? Regina kysyi viattomasti.
— Oletpa ihastuttavan yksinkertainen, Claretta vastasi. Tietysti hän juoksi kiinnittääkseen huomion itseensä. Sanotaan markiisitar Del Carron pitävän kauniista nuorista miehistä… tuntemattomistakin…
— Kiitän! Massimo sanoi kumarrellen. Kiitän nöyrimmästi kohteliaisuudesta!