Mutta kun hän puhui hiljaisenpuolisesti, ruhtinatar käänsi pöhöttyneet, kelmeät kasvonsa häneen päin sanoen:
— Anteeksi?
— Viivyttekö kauan Albanossa?
— Kolme viikkoa.
— Minne sitten matkustatte? ukko itsepintaisesti tutkaili melkein järkyttävän totisena.
— Viareggioon, monsieur. Entä te itse?
— En vielä tiedä. Ehkä Vichy'hin. Mutta se on vielä epävarmaa. Ettekö matkusta ulkomaille?
— Tuskinpa vain tänä vuonna. En ole oikein terve, enkä tahdo rasittaa itseäni. Huh, kuinka kuuma jo nyt on! On täytynyt ottaa jouhipatjat esille. Mutta silti ei saa unta.
Ruhtinatar huokasi. Monsieur huokasi vielä syvempään. Molemmat näyttivät hyvin onnettomilta, vanha rouva kuumuuden vuoksi, vanha herra siksi, ettei vielä tiennyt, minne lähtisi viettämään kesäänsä.
— Luulen, että tulee maanjäristys, Marianna virkkoi saattaakseen heidät virkeämmälle tuulelle tuodessaan teetä.