Antonio alkoi kävellä salin läpi, kulkien aivan läheltä Reginaa, joka silloin äkkiä painautui pehmeästi kuin kissa hänen povelleen ja suuteli häntä. Oliko se vain valaistuksesta johtunut näköhäiriö? Hänestä Antonion kasvot näyttivät käyvän vihertävän kelmeiksi, ja Regina luuli siitä huomaavansa, millainen ristiriita ja taistelu riehui miehen sisimmässä. Epäilemättä häntä sinä hetkenä vaivasi ilettävä muisto: syleilyt ja suudelmat, jotka olivat painaneet häpeälliset jälkensä hänen sieluunsa. Oman vaimonsa huulien suuteleminen täällä oli varmaankin hänelle hirveä rangaistus.
Mutta Regina joutui yhä enemmän hurmionsa lumoihin.
— Suutele minua! hän käski tuijottaen Antonioon silmät palaen haltioituneina kuin liekit ja vetäen miestään leposohvaa kohti. Antonio epäröi ilmeisesti, mutta suuteli kuitenkin takaisin huulet vielä madeirasta kosteina. Silloin Regina luuli, ollen aivan suunniltaan mielettömän epäluulonsa pakosta, hetken tulleen raastaakseen tuon synkän salaisuuden noilta huulilta, joiden suudelmat raatelivat häntä kuolettavasti, juuri tässä samassa paikassa, jossa ehkä jokainen esine muistutti Antonion mieleen hänen viheliäistä hairahdustaan.
Mutta Regina ei saanut lausutuksi julki tuota kauheaa kysymystä.
* * * * *
Sitten he menivät työ- ja kirjastohuoneeseen, jossa Antonio tavallisesti vietti virkatuntinsa, niinkuin hänen oli tapana sanoa. Siinä oli iso kirjasto, monta tuhatta kaunista sidettä. Ruhtinatar oli näyttänyt Reginalle muutamia erittäin arvokkaita vanhoja kirjoja, m.m. vanhan lakiteoksen, myöjän oikeaperäiseksi väittämän Arioston käsikirjoituksen, eräitä kuuluisien kirjailijoiden kirjeitä, muiden muassa kolme George Sandin kirjoittamaa. Ja vaikka Reginaa raatelivat levottomat ajatukset hän silti katseli uteliaana kirjakaappien hiottujen lasien takana olevia nidoksia niinkuin katupojat kirjakauppojen näyteikkunoita. Sillä aikaa Antonio vaistomaisesti kumartui katselemaan papereita, joita oli sikin sokin kirjoituspöydällä, jonka ääressä hän tavallisesti hoiteli ruhtinattaren kirjeenvaihtoa.
Kääntyessään hän huomasi Reginan jo menneen viereiseen pieneen vierashuoneeseen, joka oli kokonaan erillään muista huoneista, ja jossa ruhtinattaren usein oli tapana syödä päivällisensä. Antonio meni perästä. Regina kulki eteenpäin saapuen isoon eteiseen, josta pääsi puutarhaan. Palvelusväen portaat johtivat siitä yläkertaan, ja Regina alkoi nousta niitä, Antonion yhä seuratessa jäljessä. Mutta kaikki ovet olivat lukossa, ainoastaan kylpyhuoneen ovi oli auki; he menivät sisään. Ammeen pohjassa oli vielä vähän sinertävää saippuansekaista vettä.
Regina piti salaa silmällä Antoniota, jonka epävarma liikkuminen kuitenkin näytti viittaavan siihen, ettei hän ollut varsin perehtynyt huoneistoon.
— Tahtoisin ainakin nähdä tuon sillantapaisen käytävän, joka yhdistää molemmat huvilan osat keskenään, Regina virkkoi ravistellen ovenripoja.
Mutta kaikki ovet olivat lukossa. He siis palasivat alakertaan ja menivät keittiöön.