— Jos minä saan miehen, joka pistää nenänsä keittiöön, annan hänelle yhteiskunnalliselta näkökannalta sellaisen korvatillikan…! Claretta selitti puserrellessaan vyötäisiään kuvastimen edessä.
— Niin minäkin, kirjailijatar vakuutti.
Herra Mario kaiveli hurjasti tikulla hampaitaan ja mutisi jotakin itsekseen.
Anna rouva palasi ruokailuhuoneeseen, Marina vanavedessään. Tytön silmät punoittivat, ja hänen huulensa värähtelivät.
— Mene matkoihisi! Massimo sanoi. Varo itkemästä, kun tulet noin rumaksi. Jos konstaapelisi näkisi sinut tuollaisena…
— Mitä? Onko ihailijanasi tällä haavaa konstaapeli? Antonio kysyi leikillisesti.
— On kyllä, tyttö vastasi. Hänen nimensä on Stanislav.
— Mutta kun lähdin matkalle, sinä kuhertelit sanomalehtien myöjän kanssa.
— Hänet olen jättänyt. Jo yli kaksi viikkoa on kulunut siitä kun viimeksi välitin miehistä, Marina selitti jälleen hymyillen.
— Mainiota! Claretta huudahti. Tuohan on suurenmoista. Onko sinulla ollut useitakin ihailijoita?