Ja kuitenkin hän nyt rakasti näitä kävelyjä, joita ennen oli sanonut »pikkuporvarien typeräksi onnellisuudeksi, he kun alistuvat kultaiseen keskinkertaisuuteensa».

Joskus näinä auringonpaisteisina iltapäivinä Regina meni Antoniota vastaan Pörssin kohdalle, ja Antonio ehdotti kävelyä toiselle puolen Trasteveren asematalon, mutta useimmiten he menivät Nomentano-sillalle. Lapsi oli usein mukana. Palvelijatar kantoi sitä käsivarrellaan, ja Antonio huvitteli juoksemalla muka tavoittaakseen kiinni Caterinan. Palvelijatar juoksi edellä, ja lapsi vavahteli ilosta ja liverteli kuin pääskynen aivan punaisena kiihkosta, kun sitä ajettiin takaa eikä saavutettu. Silloin Regina jäi astumaan jäljessä ja katseli pensasaitojen takana punoittavaa taivaanrantaa, punakukkaisia niittyjä, tuon maiseman tasaisia viivoja, joka oli yksitoikkoinen ja juhlallinen kuin sen runoilijan elämä, joka on laulanut kuolemattomia runoja, ja joka on ollut vapaa seikkailuista ja hairahduksista. Ja nähdessään Antonion juoksevan lapsen jäljessä melkein lapsellisen iloisena Regina alkoi uudelleen epäillä itseään.

* * * * *

Mutta eräänä iltana he kävelivät kahden, päämääränään Acqua Acctosa. Päästäkseen pikemmin »Kuningattaren lehtikujaan» he kulkivat kapeaa tietä tuolla puolen Porta Solariaa. Regina pysähtyi äkkiä pienen ravintolan kohdalle.

Ovi oli selällään, ja siitä näkyivät toiselle niinikään avoimelle ovelle johtavat portaat. Jälkimmäisestä ovesta näkyi ravintolan sisähuone ja sen taustassa ikkuna, johon laskeva aurinko loi hehkuaan. Tätä valoisaa taustaa vasten liikkui kaksi kevyttä varjoa, tanssiva pari, joka pyörähteli edestakaisin hanurin sävelten tahdissa.

Ovensuussa istui laiha ja kalpea, nuori, kirkassilmäinen nainen, nojaten kyynärpäätään pöydän laitaan. Hänen vaalea tukkansa sulautui valoisaan taustaan. Hän oli siinä määrin Gabrien näköinen — hänellä oli kaiken lisäksi yllään samanlainen vaaleanpunainen pusero, jollaista Gabriekin tavallisesti käytti — että Regina ensin luuli häntä Gabrieksi.

— Katsohan, eikö tuo ole Gabrie!

— Luulenpa todella, että se on hän, Antonio myönsi.

He lähestyivät ovea, ja nuori nainen, joka luuli heitä ravintolaan tulijoiksi, nousi paikaltaan. Hän oli ainakin kämmenen leveyttä pitempi Gabrieta.

Sisällä pari yhä tanssi. Regina ja Antonio kulkivat eteenpäin puhellen
Gabriesta.