— Itse olen toistanut sitä itselleni tuhat kertaa. Ei ole sellaista soimausta, jota en olisi lausunut itselleni. Lukemattomat kerrat olen sanonut: »Ellen olisi tehnyt sitä kevytmielistä tekoa, Antonio ei olisi ruvennut ponnistelemaan parantaakseen asemaamme; hän ei olisi mennyt sen naisen palvelukseen, hän ei olisi…»
— Oletko sanonut tuota itseksesi tuhat kertaa? Antonio keskeytti tarrautuen varsinkin Reginan ensimmäisiin sanoihin. Sinä kai siis olet kauan ajatellut tätä asiaa. Miksi vasta nyt puhut minulle siitä? Miksi, miksi? Sen tahtoisin tietää.
— Älä nyt taas kiivastu? Regina sanoi kyllästyneenä. Miksikö en ole sanonut sitä? Sentähden, etten ole uskonut sitä.
— Tarkoitat siis, että nyt uskot sen. Ja olet odottanut tätä hetkeä ilmaistaksesi sen minulle.
— Olen yleensä odottanut tilaisuutta…
— Tilaisuuksista ei suinkaan olisi ollut puutetta; parempia kuin tämä olisi kyllä ollut.
— Johan sanoin, etten kärsi suuria kohtauksia. En ole mikään romaanisankaritar. Joku toinen nainen olisi pannut toimeen hirvittävän kohtauksen, olisi itkien ja hosuen rukoillut sinua vannomaan, lapsesi pään kautta, että puhut totta. Minä en voi sietää sellaista. Kerran elämässäni olen ollut tyhmä ja teatterimainen. Se oli ensimmäinen kerta ja se myös jää viimeiseksi.
— Mitä kaikella tuolla on tekemistä tämän asian kanssa? Antonio tiuskaisi vuorostaan kärsimättömästi. Sinä olisit milloin tahansa voinut puhua niinkuin nyt, sinun olisi yleensä pitänyt puhua. Toistahan vielä, mitä äsken sanoit. Sanoit tuhat kertaa syyttäneesi itseäsi siitä, että olet aiheuttanut tämän… häpeällisen juorun. Mitä sillä tarkoitit?
— Etkö kuullut? Olen syyttänyt itseäni siitä, että tahtomattani, tarkoittamattani olen antanut alkuaiheen näihin juoruihin, joita sinusta nyt levitellään, pakottamalla sinut rupeamaan sen naisen palvelijaksi. Onhan luonnollista, että ihmiset sitten alkoivat epäillä. Samaa epäillään rikkaammista ja kauniimmistakin miehistä kuin sinä. Tarjotakseen sinulle paikan ruhtinatar erotti toimestaan sekä herra R:n että herra S:n. Tietystikin nämä ovat puhuneet pahaa sinusta. Ehkä juuri he panivat kiertämään nuo rumat jutut. Mutta — Regina jatkoi, palaten ensi ajatukseensa — muista, Antonio, että minä olin katunut oikkuani. Ota huomioon, että luovuin kaikista typeristä vaatimuksistani ja että tahdoin palata luoksesi, koska viimeinkin käsitin, että ollakseni onnellinen tarvitsin vain sinun rakkauttasi…
— On totta, että sanoit niin. Mutta minä en voinut siihen luottaa. Sanoit sen vain säälistä minua kohtaan. Enkä minä tahtonut sinun sääliäsi. Regina, Antonio jatkoi, vedettyään syvään henkeä, — nyt minä käyn tunteelliseksi ja tunnustan sinulle, että olit liian syvästi nöyryyttänyt minua rangaistukseksi siitä, etten ollut voinut tyydyttää vaatimuksiasi. Näetkös, en minäkään ole, käyttääkseni sinun puhetapaasi, samanlainen kuin ihmiset yleensä. Olenko parempi vai huonompi, se jääköön ratkaisematta. Enhän ole niin etevä kuin sinä — hänen äänensä värähteli katkeruudesta ja surusta — olen pikemmin keskitasoa alempana, poroporvari. Olethan monesti syöttänyt sitä minulle. Mutta juuri sentähden… niin, mitä aloinkaan sanoa?