Acqua Acetosa oli sinä päivänä melkein raamatullinen näky. Ihmisiä lepäili ruohikossa ja rattaiden varjossa, joille ladotut pullot loistivat iltavalaistuksessa; siinä oli naisia, lapsia, koiria ja aasi, joka seisoi niin liikkumattomana paikoillaan, että se näytti Tiiberin vihreään taustaan maalatulta; mullanväristä karjaa vaelsi jonossa Tiiberin rantaan juomaan, veneitä keinui rantapensaiden lomissa. Lempeä tuuli levitti ilmaan seljakukkien tuoksua.
Antonion ja Reginan laskeutuessa kukkulan rinteessä olevia portaita saapuivat paikalle vaunut, joissa istui viisi ulkomaalaista, päässä tuollaiset omituiset lakit, jotka on tehty silkkiharsosta ja koristettu tähkällä ja unikolla. Viimeiseksi vaunusta noussut herra alkoi riidellä ajurin kanssa.
— Noista kauheista ulkomaalaisista ei koskaan pääse rauhaan! Regina virkahti hermostuneesti ja antoi Antonion yksin mennä juomaan lähteestä.
Regina kulki edelleen, ylemmäksi, tullikojun ohi. Sillä puolen ei ollut ainoatakaan ihmistä näkyvissä. Kaikki äänet kuuluivat sinne hiljaisina, leivojen liritys kaikui ilmassa, kallionhalkeamassa solisi vesisuoni. Toisella puolen halkeaman oli mäenrinne lukemattomien vaaleanharmaiden kukkien peitossa. Tiiber virtasi alhaalla tyynenä ja majesteetillisena.
Reginan ajatukset siirtyivät heti kotiseudun joen partaalle. Hän istuutui kaltaan ruohikkoon ja odotti.
Hän oli mielestään vahva ja levollinen. Intohimojen turha tuli oli sammunut. Vanha tuttu ajatus heräsi hänen aivoissaan:
— Hetket saapuvat, tämäkin hetki on tullut, ja toiset tulevat sen jälkeen, ja tätä jatkuu kuolemaan asti. Miksi kidutamme itseämme niin suuresti?
Hän katsoi, eikö Antonio jo tullut. Tämä oli jo muutaman hetken puhellut noiden viiden herrasmiehen kanssa, joilla oli niin hullunkuriset lakit, joen rannalla veneen kohdalla. Veneen omistaja riensi paikalle, näytti hetken tinkivän Antonion kanssa, minkä jälkeen nuo viisi herraa istuutuivat veneeseen. Se lykättiin vesille, ja kohta se alkoi lipua joella kokka Ponte Molea kohti.
Nyt Antonio etsi katseillaan vaimoaan ja lähestyi notkein askelin huomattuaan hänet.
— Autoin heidät veneeseen siitäkin syystä, että saisimme käyttää paluumatkalla heidän vaunujaan, hän selitti heittäytyen Reginan viereen ruohikkoon.