— Miksi siis väriset? mies kysyi ääni muuttuneena. Oletko tyytymätön,
Regina?
Hän ei vastannut.
— Etkö ole tyytyväinen?
— Olen väsynyt, Regina vastasi silmät ummessa. Tunnen vielä junan tärinän ruumiissani. Kuuletko sinäkin vihellystä?… Ah, hän jatkoi kuin unessa, nyt tunnen sen. Se muistuttaa pienen Po-jokilaivan vihellystä. Voi jos saisi matkustaa pois täältä…
— Tuskin olet saapunut perille, kun jo tahdot matkustaa pois! Antonio huomautti. Hänen äänensä kuulosti leikilliseltä, mutta samalla hiukan katkeralta.
Regina ei vastannut. Antonio luuli hänen jo nukkuvan ja pysyi liikkumatta peläten herättävänsä hänet. Mutta äkkiä hän kuuli Reginan nauravan ja tuli siitä hyvin iloiseksi.
— Mille naurat? hän kysyi puristaen vaimonsa kättä, joka alkoi lämmetä.
— Tuo »virkamies!»… Haudankaivaja… Regina mutisi tuntuen vielä näkevän unta. Jos sisareni Toseana olisi kuullut sen, niin kyllä hän olisi nauranut!
— Niin, Antonio tuumi, siellä hänen ajatuksensa aina ovat.
* * * * *