— Mitähän nyt sanovat sinun kotonasi? Luultavasti näin: 'Nyt Regina on Roomassa, mutta venyy vielä vuoteessa, laiskuri, joka ei edes ole käynyt aamumessussa. Olla Roomassa, ja jäädä pois messusta!'
— Niin, sanohan muuta! Regina virkahti läiskäyttäen yhteen kätensä ja matkien miehensä hiukan lystikästä äänenpainoa. Mutta hän ei enää ollut iloinen. Rakas näky raateli hänen sydäntään; hän näki äitinsä, hyvän ja hienon äitinsä, sievän pikkusisarensa ja pienen veljensä, lemmikkinsä, lähtemässä aamukirkkoon. Rantaäyräällä kohoava kotihuvila jäi tyhjäksi sumuun ja poppelien keskeen kuin satutalo näyttämön taustassa. Sisällä hehkui valkea isossa kamiinassa, pieni musta kissanpoikanen loikoi katsellen tuleen. Barattan taulussa väikkyi harmahtavia ja punahohteisia välkkeitä, jotka loivat siihen haaveellisen tunnelman.
Hopeanheleä kello kalkatti koleassa aamuilmassa, ja usvaisen taivaan alla levisi pohjoisseutujen maisema, jonka halki kiemurteli iso joki, sinervän jättiläissuonen tavoin keskellä talvisen tasangon valkeaa povea. Vallitsi hiljaisuus, ääretön salaperäisyys, unelmausva.
Tästä kotikaihon loihtimasta näystä, joka kuitenkin tuotti alakuloisuuden sekaista nautintoa sen miehen hyväilyjen lomassa, jonka tähden Regina oli luopunut kaikesta, hänet tempasi todellisuuteen Anna rouva, joka varovaisesti hiipi sisään. Vanha nainen lähestyi puuskuttaen ja huokaillen, hiukset tavallista mustempina ja öljystä kiiltävämpinä, pyöreänä ja pulleana punaisessa aamupuvussaan. Regina punastui, otti pois käsivartensa Antonion kaulasta ja tempasi nopeasti peitteen päälleen.
— Mitä sinä teet? nuori aviomies ihmetteli kohottaen peitettä. Näytä vain kauniita käsivarsiasi! Katsohan, äiti, kuinka valkoinen minun Reginani on!
— Ei! Ei! Anna minun olla rauhassa! Regina virkkoi piilottautuen peitteen alle.
Mutta vanha rouva tuli lähemmäksi, auttoi Antoniota avaamaan hänen yöpaitansa hihansuiden nappeja ja siveli sormellaan nuoren rouvan hentoja, valkoisia käsivarsia.
— Ohhoh, hän huokasi. Jumala siunatkoon sinua. Oletpa todella kaunis!
— Mutta Herran nimessä, jättäkää minut rauhaan! Regina huudahti silti mielissään.
— Eikö totta, hän on todella kaunis? Antonio toisteli suudellessaan hänen siroja käsivarsiaan.