— Silloin puhkaisen pääsi tai annan teljetä sinut vankilaan.
Regina nauroi. Arduina meni keittiöön
Kun he olivat kahdenkesken, Antonio vei Reginan kuvastimen eteen.
— Emme ole kauniita, hän sanoi syleillen häntä, mutta muodostamme soman ryhmän. Katsohan, ja naura sitten samalla tavalla kuin äsken. Et tiedä, miten pahoillani olen, kun näen sinut tyytymättömänä.
— Enhän minä ole tyytymätön, Regina virkkoi painaen käsiään hänen poveaan vasten.
— Et ole tyytyväinenkään. Et ole enää sama Regina kuin siellä joenäyräällä. Kasvosi venyvät pitkiksi, katseesi harhailee aina etäälle. Etkö ajattele, että olet Roomassa, josta niin uneksit?
— Se on tämän ilman syy, hän vastasi yksitoikkoisesti.
— Ruma ilma menee pian ohi, Antonio sanoi mennen ikkunaan. Saat nähdä, kuinka kaunis Rooma on kauniilla säällä. Ja täällä on melkein aina hyvä ilma, ei juuri koskaan kylmä. Saat nähdä, kuinka paljon puutarhoja ja puistoja täällä on. Täälläkin Via Torinon varrella on niin paljon vihannuutta. Emmekö kurkista vähän ulos ikkunasta? Ei sada enää.
Hän avasi kosteat ikkunaluukut. Regina asettui ikkunan ääreen näivettyneiden kukkien väliin, joiden harvoihin lehtiin kuvastui alakuloisena harmaa taivas. Hän katsoi alas märälle ja autiolle kadulle.
Kyyristyneenä katettuun porttikäytävään istui mustapukuinen vanha nainen, pieni sitruunakoppa vieressään. Vanhus kopisteli yhtenään jalkojaan vastakkain kelmeänä ja vilusta värjöttäen.