— Ehkä meidänkin pitäisi mennä vaihtamaan pukua, Antonio huomautti ajatuksiinsa vaipuneena.
— Ei kylläkään tuon naisen tähden, hän lisäsi kiireesti, vaan itsemme vuoksi.
He laskeutuivat kerrosta alemmaksi, ja Regina otti ylleen havannasilkkisen pukunsa ja koristuksiksi kaulaliinan, rintasoljen ja sormuksia. Hän siroitti ihojauhoa kasvoihinsa ja Antonion neuvosta pörrötti hiukan tukkaansa ohimoilta.
— Noin on hyvä! Antonio sanoi mielissään. Näytät aivan toiselta ihmiseltä.
Itse hän muutti pukua ja kähersi huolellisesti viiksensä.
— Yritätkö näytellä keikaria tänä iltana! Regina sanoi leikillisesti.
Aiotko hurmata ruhtinattaren viiksilläsi?
— Ole vaiti, sinä suuri veitikka! Kukapa minuun rakastuisi? Ei edes linnunpelätti.
— Olenhan minä rakastunut.
— Oletkohan todella rakastunut? hän kysyi ja syöksyi syleilemään häntä.
Näetkös, en oikein voi uskoa sitä.
— Sinäpä et ole rakastunut minuun! »Hienon hieno neiti». Ja sitten
»Kolmeakymmentätuhatta liiraa ei sovi halveksia». »Pikku kissankuono».