— Heillä on koti, vaikkapa vain pieni komero, he tietävät minne palata, eivätkä harhaile kaduilla etsien tyyssijaa, niinkuin me. Me olemme kulkukoiria, jotka emme koskaan löydä loukkoa, mihin kuolla.
Hän katseli hurjan kateellisesti saavuttamattomia pieniä huviloita, ja hänet valtasi ajatus:
— Minullakin oli koti, täynnä valoa ja runoutta. Ja omilla käsilläni telkesin itseltäni sen ovet, enkä enää koskaan pääse sinne takaisin!
Hänen näin ajatellessaan kihosivat kuumat kyyneleet hänen silmiinsä. Antonio, joka laahasi häntä rinnallaan, huomasi, miten väsynyt ja vaitelias hän oli ja katseli häntä säälien. Hän vaistosi osaksi hänen tyytymättömyytensä, mutta toisinaan hän itsekin hermostui.
Miksi Regina ei huolinut d'Azeglio kadun varrella olevasta asunnosta?
Mitä parempaa hän saattoi toivoa!
Molemmat palasivat kotiin väsyneinä ja ärtyisinä. Isossa, kylmässä vuoteessa Regina vetäytyi kauas miehestään. Tämä kuuli joskus tukahtunutta itkua, joka ei enää hellyttänyt, vaan lopulta ärsytti. Mikä hänen vaimoaan oikeastaan vaivasi? Eihän ollut mahdollista, että tuo älykäs nainen itki vain sen vuoksi, ettei ollut löytänyt sopivaa asuntoa. Joskus hän sanoi Reginalle:
— Sinä et enää rakasta minua. Kadut, että menit kanssani naimisiin; sentähden sinä itket. Kuinka teetkään minut onnettomaksi, Regina!
Yhä pysytellen loitolla miehestään tuossa isossa, kylmässä vuoteessaan Regina tunsi itsensä epätoivoisen yksinäiseksi. Hän kuvitteli eksyneensä aavalle jääkentälle. Raitiovaunun kitinä kuulosti sateen ropistessa kostean tuulen ulvonnalta. Hänen ympärillään oli kaikki pimeää ja sumuista; vain jossakin hyvin kaukana hohti punaisena hehkuva liesivalkea, ja usvaisessa taustassa vilkkui vedenpinta ja lehdettömän metsän laita.
— Miksi lähdinkään kotoani? hän ihmetteli itsekseen tyrmistyneenä. Olen antanut raahata itseni tänne kuin juurineen irtiraastetun puunrungon, jonka on määrä muodostaa osa siitä kammottavasta rakennuksesta, jota sanotaan suurkaupungiksi.
Sitten hän ajatteli, eikö hän enää rakastanut Antoniota. Toisinaan hänestä tuntui, että niin oli asian laita, toisinaan hän taas heltyi ajatellessaan miestään.