Ei siellä ollut ketään.
— Mitä teetkään! Puhutko itseksesi? Antonio kysyi.
Kirjailijatar punastui, naurahti, päästi pienen parahduksen ja tunnusti sitten valmistaneensa puhetta, jonka aikoi pitää Hänen Ylhäisyydelleen opetusministerille, jolta hän aikoi käydä pyytämässä raha-avustusta lehdelleen.
— Tietääkö miehesi tästä? Eikö? Silloin kysyn häneltä, mitä hän siitä arvelee, Antonio uhkasi.
— Älä Herran nimessä! Arduina huusi.
— Mutta eikö sinusta ole kiusallista käydä kerjäämässä rahaa? Regina kysyi ihmetellen.
— Mitä vielä! Niin kaikki tekevät. Enkä kerjää sitä itselleni, vaan lehdelleni, jonka talous on perin huonossa kunnossa. Olen anonut puheillepääsyä ja avustusta kuningattareltakin. Huomenna aion lähteä setäni senaattorin luo tiedustelemaan erästä asiaa.
— Ennemmin kuolisin, kuin pyytäisin mitään keneltäkään, Regina tuumi.
— Miksi niin? Arduina kysyi ihmetellen. Mitä pahaa siinä on? Jos sinäkin olisit kirjailijatar, jos sinulla olisi lehti ja lisäksi aate ajettavana ja voittoon vietävänä…
— Lopeta jo, senkin hupakko! Antonio huudahti.