Antonio avasi oven salaperäisen näköisenä ja meni edeltä. Tuskin hän oli oven sisäpuolella, kun hän jo alkoi syvään kumarrella Reginalle.
Regina katseli ällistyneenä ympärilleen ja sanoi sitten hieman ivallisesti:
— Luulin, että tällaista tapahtuu vain romaaneissa!
Asunto oli täydessä kunnossa: puoleksi suljetuissa ikkunoissa oli verhot, avioparin leveä vuode hohteli vitivalkeana, taustana seinäpaperit, joissa juoksi keltaisia koiria peltopyy suussa. Keittiöstäkään ei puuttunut mitään.
Antonio asettui ikkunan ääreen antaen Reginalle aikaa tointua yllättävästä hämmästyksestä. Regina oli vihainen itselleen, kun ei voinut olla aivan niin ihastunut kuin hänen miehensä syystä saattoi odottaa, mutta hän tajusi hyvin, mitä hänen oli tehtävä:
— Minun täytyy syleillä häntä ja sanoa: — kuinka hyvä sinä olet! Ja hän syleili miestään sanoen:
— Kuinka hyvä sinä olet!
Hän huomasi, miten Antonion kauniit silmät loistivat lapsellista iloa, ja silloin hän todella lämpeni ja heltyi.
— Antonio, hän sanoi miehelleen, sinä olet todella hyvä, mutta minä olen häijy! Mutta tästälähtien minäkin muutun hyväksi, oikein kiltiksi.
Ja parin viikon ajan hän todella olikin hyvä, nöyrä, jopa iloinenkin. Hänellä oli suuri työ järjestäessään liinavaatteita laatikkoihin ja pukuja kaappeihin, siirrellessään huonekaluja ja muuttaessaan tauluja toiseen paikkaan. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt näin paljon työtä. Ensimmäisenä yönä, jonka hän nukkui uudessa pehmeässä vuoteessa hienojen vuodevaatteiden välissä, jotka kuuluivat hänen myötäjäisiinsä, hänestä tuntui kuin hän olisi päässyt painajaisesta ja aloittanut uutta elämää. Hänellä oli toipuvan potilaan mielihyväntunne.