Kaunis vuodenaika alkoi. Taivas kaareutui korkeana ja puhtaana Rooman yllä, keväiset tuoksut leijuivat ilmassa, kaupungin melu kantautui uuteen asuntoon kuin kaukaisen kosken kohina, joka tuuditti suloisiin haaveisiin. Alhaalla pienessä puutarhassa, jossa auringonpaiste ja varjot vuorottelivat, puhalsi pieni suihkulähde ohuen vesiryöpyn pienoiseen altaaseen, jossa uiskenteli pieniä punertavia kultakaloja. Kuukausruusut kukkivat herkeämättä, kaksi valkoista kissanpoikaa leikitteli ja kisaili käytävillä; näytti aivan siltä kuin puutarha olisi järjestetty vasiten noiden pikkueläinten temmellyspaikaksi.
Regina vietti monta onnellista päivää. Mutta kun kaikki vaatteet ja tavarat oli järjestetty paikoilleen laatikkoihin ja kaappeihin, hänellä ei enää ollut mitään tehtävää. Palvelijatar, jota hän oli ajatellut pelolla ja vavistuksella, hoiti koko talouden. Tämä oli harvapuheinen ja sävyisä, hyvätapainen, siisti, jopa hienokin ihminen. Palvelijatar lisäsi kuluja mutta ansaitsi kyllä sen uhrauksen.
Reginasta oli hiukan ikävä tehtävä kirjoittaa joka ilta luettelo seuraavan päivän ostoksista. Mutta pian hän tottui siihenkin ja alkoi taas ikävystyä.
Neljännestunnin ajan hän saattoi seisoa kuvastimen edessä pesten itseään, sukien tukkaansa eri tavoin, kiilloittaen kynsiään. Hän katsoi kuvastimeen sivulta, sirotti kasvoihinsa ihojauhetta, alkoi käyttää »Venus»-ihovoidetta ja sitoi kureliivinsä kireälle. Mutta samalla hän jo, tai ainakin jäljestäpäin, ajatteli:
— Oletpa hupakko, Regina! Miksi teet kaiken tämän? Mitä se hyödyttää?
Ja hän oikein inhosi itseään.
Ainoastaan muutamia henkilöitä kävi tervehtimässä häntä, heidän joukossaan Clara täti ja hänen tyttärensä Claretta. Edellinen, joka kovin kadehti Arduinaa, kun tällä oli niin ylhäisiä tuttavuuksia, kertoili mielenkiintoisista päivällisistä ja lukemattomista kutsuista, joihin häntä oli pyydetty.
— Enhän kerro tätä kehuakseni. Claretta esimerkiksi…
Claretta ihaili itseään joka kuvastimesta, penkoi Reginan peililaatikoita ja touhusi tuuliaispäänä koko huoneistossa pannen kaiken mullin mallin. Regina kammoksui sekä äitiä että tytärtä ja yleensä kaikkia miehensä omaisia, myöskin Arduinaa, joka alati laahasi hänet jos jonnekin kreivittärien ja markiisittarien luo, missä hän tapasi toisia kreivittäriä ja markiisittaria.
— Täällä Roomassa keskenään seurustelevien kreivittärien luku on peloittava! Regina tuumi Antoniolle.
Vieraissa käynti tuntui Reginasta osaksi hauskalta, osaksi ikävystyttävältä. Hän ei loukkautunut siitä, etteivät nuo naiset tulleet vastavierailulle. Eikä hän enää ihmetellyt kaikkea kauheaa, mitä melkein kaikissa salongeissa puhuttiin tunnetuimmista kirjallisen ja valtiollisen maailman ihmisistä, jopa yksityishenkilöistäkin!