Lyhyen jäntterä, ruskean pörröpartainen mies oli laskeutunut hevosenselästä maahan ja tervehti vanhuksia, jotka vielä istuivat portin edessä.
— Pyhä Anna teitä siunatkoon! Kuinka hurisee?
— Erinomaisesti, don Simone vastasi. Etkö huomaa, että näytämme nuorukaisilta, jotka ovat saaneet ensimmäiset haivenet leukaansa?
— Entä Paulu, missä Paulu on?
— Paulu palaa ehkä huomisaamuna. Hän lähti ratsain Nuoroon asioille.
— Miten voit, donna Rachele? Sinäkö se olet, Annesa? vieras sitten sanoi astuessaan pihaan ja taluttaessaan hevostaan perästä. Vai et vielä ole naimisissa? Mihin saan panna hevosen kiinni? Ehkä tuonne vajaan?
— Tee, niinkuin parhaaksi näet, donna Rachele vastasi. Ole vapaasti kuin kotonasi. Pane vain hevonen vajaan, sillä talli on täynnä olkipatjoja.
Annesa melkein nautti kuullessaan donna Rachelen valehtelevan.
Annesa ajatteli katkerasti:
— Juhla ei todellakaan ole onnistunut ilman vieraita, mutta pyhimystenkin on joskus valehdeltava. Tallin katto on laho, eikä ole varoja sen korjaamiseen.