— Tulkaa heti alas ja herättäkää vanhukset. Setä Zua on kuollut.
Paulu pukeutui nopeasti ja meni don Simonen luo, joka yhä kovasti koputti lattiaan saadakseen tytön vaikenemaan.
— Ole hiljaa; menen alakertaan ja palaan heti, Annesa sanoi. Setä Zua on sairas, hänellä on vatsankipuja, menen antamaan hänelle lääkettä. Älä liiku paikoiltasi.
Mutta Rosa oli kuullut isoäitinsä sanat ja toisti nyyhkyttäen:
— Hän on kuollut ilman armonvälikappaleita. Mitä ihmiset sanovat?
— Pidä suusi kiinni! Annesa kivahti. Jollet pysy alallasi, saat tästä…!
Ja Annesa juoksi portaita alas käyden yhä levottomammaksi, mutta yhä lujemmin päättäen, ettei ilmaisisi tekoaan. Ovelta hän näki donna Rachelen kumartuneena uhrin yli kohottaen tämän päätä ja heiluttaen käsivarsia.
— Ei hengen hiventäkään! Hän on todella kuollut. Mutta miten tämä tapahtui, Annesa? Laupias Jumala, mitä ihmiset sanovat?
Annesa lähestyi vuodetta tuntien outoa helpotusta. Hänestä vainajan ilme oli muuttunut, se oli lakannut irvistelemästä.
— Tulette sairaaksi, jos seisotte siinä paljain jaloin, Annesa sanoi donna Rachelelle sysäten hänet syrjään vuoteen äärestä. Ettekö näe, että hän on kuollut? Hän on jo kylmä. Viime yönä hänellä oli samanlainen tukehtumiskohtaus kuin edellisenäkin, ja hän piti pahaa melua. Luulin, että kuulitte hänen huutonsa. Sitten hän rauhoittui ja nukkui. Minäkin olin väsynyt ja nukuin sikeästi. Hetki sitten heräsin, kuuntelin, mutta en kuullut mitään. Tahdoin nukahtaa uudelleen, mutta minulla oli kumma aavistus. Sytytin valon ja katsoin…