Annesa sitävastoin oli käynyt entistään hiljaisemmaksi ja synkemmäksi kuultuaan, että vainaja oli "tarkoittanut perheen parasta". Donna Rachele puolestaan täytti velvollisuutensa vainajaa kohtaan kuin tuntien jonkinlaista uskonnollista haltioitumista, huokaili, rukoili ja mumisi toisinaan:
— Kuollut vain, Annesa, kuollut vain!
Annesa ei vastannut. Kun ruumis oli puettu ja peitetty kellastuneella damastiverholla ja kalpea aamurusko tunki sisälle puutarhanpuoleisesta ikkunasta sekoittuen punertavaan valoon, joka lähti vanhoissa kullatuissa kynttiläjaloissa palavista vahakynttilöistä, Annesan liikkumattomat kasvot näyttivät mustan huivin varjossa vahanaamiolta.
Heti päivän valjettua hän meni hakemaan pastori Virdistä.
Kirkkoherra peruutti aamumessun rientäen taloon, jossa tuoni oli käynyt vieraana. Tultuaan huoneeseen, jossa ukko Cosimu valvoi ruumiin ääressä, hän polvistui rukoilemaan. Sitten hän meni keittiöön, istuutui lähelle pöytää ja oli muutaman hetken vaiti. Hän punoitti tavallista enemmän. Mutta äkkiä hän näpsähdytti sinisellä nenäliinallaan polviaan, pudisti päätään ja ähki:
— Annesa kertoi minulle, että te kaikki olitte läsnä Zuan kuollessa. Miksi ette kutsuneet minua saapuville, Pyhät enkelit? Siinä teitte kovin pahasti.
— Hänellä oli noita kohtauksia melkein joka ilta. Lääkäri oli määrännyt rauhoittavaa lääkettä, joka melkein aina vaikutti. Mutta viime yönä kohtaus tuli niin äkkiä, ettei Annesa ehtinyt kaataa lääkettä lasiin. Löysimme tämän pinkan patjojen alta, emmekä tahtoneet avata sitä ennen teidän tuloanne, näin donna Rachele selitteli.
— Avatkaa se vain. Kerran hän jätti minulle talletettavaksi arvopaperinsa ja jälkisäädöksensä.
— Kaikki on siis hyvissä käsissä, donna Rachele virkkoi avatessaan vuodevaatteiden alta löydettyä paperipakkaa.
Mutta Paulu, joka oli lähestynyt katselemaan, päästi raivonhuudon, puristi käsillä päätään ja alkoi kävellä hurjasti edestakaisin.