— Hän oli lähettänyt jälkisäädöksen pois talosta! Luuliko hän siis minua niin kurjaksi, että olisin voinut väärentää sen? Pidetäänkö minua niin kehnona miehenä? Pidittekö tekin, Virdis, minua niin viheliäisenä?
— Ajatellaan nyt muuta! pappi sanoi huiskuttaen nenäliinaansa. Täytinhän vain hänen tahtonsa. Nyt on velvollisuutemme ajatella hänen hautaamistaan. Myöhemmin puhumme muista asioista. Sinun, Paulu, pitää mennä kunnan esimiehelle ilmoittamaan kuolemantapauksesta. Minä taas järjestän hautajaiset.
— Minunko? Paulu huusi lyöden kädellä rintaansa. Minä lähden heti paikalla pois kotoa. Ei kukaan nähnyt minun palaavan kotiin yöllä. Hevoseni on ehkä vielä ukko Castigun luona. Minä en voi jäädä tänne tänään. Olen liiaksi kiihoittunut, herra pastori. Hän solvaa minua vielä kuoltuaankin. Lähden siis tieheni. Voisin puhua pahaa vainajasta, ja jokaista sanaani punnittaisiin. Anna minulle satulapussi, Annesa, ja pane siihen pala leipää…
— Paulu, meillä on muuta tehtävää, donna Rachele virkkoi. Annesakaan ei hievahtanut.
Paulu, joka oli loukkautunut siitä, mitä oli kuullut arvopapereista ja jälkisäädöksestä, oli kuitenkin päättänyt poistua talosta. Ajatus, että hänen olisi pitänyt jäädä koko päiväksi kotiin ja teeskennellä vierasten nähden surua, jota ei tuntenut, vain pahensi hänen hermostuneisuuttaan. Hän sanoi:
— Lähden ukko Castigun lammastarhaan.
— Mene vain, sinä pakana! Kettu vaihtaa karvansa, mutta ei sydäntään. Mene, mene! pappi sanoi huiskuttaen nenäliinaansa ikäänkuin karkoittaen kärpäsiä.
Paulu meni ovelle. Donna Rachele ja don Simone, jotka hyväksyivät hänen vihastumisensa, eivät pidättäneet häntä. Annesa vain juoksi hänen jälkeensä ja sanoi rukoillen:
— Älä tee niin, älä lähde kotoa, Paulu! Mitä ihmiset sanovat?
— Jos joku minut näkee, palaan kotiin, hän lupasi. Anna minun nyt vain mennä. On vielä varhainen aamuhetki; en minä tapaa ketään.