— Tottele minua, tyttöseni, ja mene nukkumaan. Etkö tunne, että sinussa on kuumetta?
— Minun täytyy kuitenkin käydä noutamassa Rosaa, ja voin samalla ottaa vettä täti Annan lähteestä. Antakaa minun mennä.
Hän otti kannun ja poistui. Ilta oli kirkas ja lauhkea, taivaalla, jolla vielä hohtivat sinertävät ja vaaleanpunaiset häiveet, kylän tummien talojen tuolla puolen tuikkivat Otavan tähdet. Maalaiset palasivat ratsain pienillä, väsyneillä hevosillaan, ja avoimista ovista näki naisten virittävän tulta pesään valmistaakseen illallista miehille. Annesa, joka alkoi käydä levottomaksi Paulun viipymisestä, pysähtyi donna Rachelen serkun, Annan, majan kohdalle hetkiseksi odottamaan, näkisikö jonkun paimenen laskeutuvan vuoripolkua. Mutta hän ei nähnyt ketään ja meni ensin täti Annan pihaan ja sitten hänen majaansa. Se oli köyhän asunto. Keittiössä oven yläpuolella oli jonkinlainen parvi, jossa säilytettiin halkoja, olkia ja ohria.
— Sinäkö se olet, Annesa? Rosa meni Balloran ja pikkutyttöjen kanssa lähteelle, täti Anna sanoi kohoten pystyyn parvella, minne oli noussut ottamaan puita. Odotahan hetkinen.
Hän laskeutui vaivalloisesti tikapuita alas Annesan ammentaessa vettä ruukkuunsa sangosta, joka oli asetettu kivelle.
— Otan tästä hiukan vettä; huomenna saatte sen takaisin, täti Anna.
— Ota vain, hyvä ystävä, mutta tahdon sen takaisin korkoineen, täti Anna sanoi leikkisästi. Ballora kyllä saattaa Rosan kotiin palattuaan lähteeltä. No, ovatko jo avanneet jälkisäädöksen? hän sitten kysyi. Oliko pastori Virdis todella saanut sen talletettavakseen? Olipa vainaja aika härkäpää! Minun sanani eivät paljoa merkitse, mutta enpä malta olla sanomatta, että hän oli suuri kitupiikki ja lopen epäluuloinen. Tänäpäivänä levisi kylässä huhu, että Paulu pieksi hänet kepillä kuoliaaksi.
— Vai niin! Annesa huudahti muistaen sokean vihjaukset, sellaistako huhutaan?
— Pelkkiä loruja. Mutta mikä sinun on?
Kuume ja pelästys puistattivat Annesaa, mutta hänen mieleensä johtui, ettei hän saanut ilmaista salaisuuttaan, ja hän virkkoi tyynesti: