"He etsivät minua etsimistään", Annesa ajatteli tuntien melkein ruumiillista inhoa. — "Loppujen lopuksi he löytävät minut täältä tai jostakin muualta. On ehkä parasta, että lähden pois. Hän, vainaja, puhuu nyt ja ilmaisee oppineille lääkäreille salaisuuden. Sitä varten hänet on kaivettu haudasta. Hän puhuu, hän puhuu!"
Ja yhä vielä Annesa tunsi vihaavansa häntä.
"He ovat etsineet minua vanhan täti Franchiscankin luota. Eukkoparka, mitähän hän ajatellee minusta"?
Hän kuvitteli näkevänsä tuon sairaan, vanhan naisen; hän oli usein käynyt viemässä tälle ruokaa ja siivoamassa hänen kurjan mökkinsä. Franchisca oli yhtä hyvä ja kärsivällinen kuin hengenahdistusta poteva ukko oli ollut ärtyisä ja häijy. Joka kerta kun Annesa vei vanhalle naiselle ruokaa, tämä suuteli hänen kättään ja itki kiitollisuudesta.
"Jospa vainaja olisi ollut samanlainen!" tyttöpoloinen ajatteli. "Ja mitä täti Franchisca nyt sanookaan? Hän kaiketi vuodattaa kuumia kyyneliä muistellessaan suudelleensa minun kättäni".
* * * * *
Myöhemmin Annesa tunsi janon kuivaavan kurkkuaan ja joi vähän maitoa. Syvän hiljaisuuden rohkaisemana hän pisti päänsä ulos kallion raosta ja katseli kauan rotkon jyrkkää rinnettä. Päivä oli autereinen ja kuuma. Merenrannikon liituvuoret näyttivät tulevan lähemmäksi. Syvällä avaran laakson pohjalla erottui tien uoma, pensastoja, puro, mutta vuoren kaltaalla aallehti usvia ja varjoja, jotka näyttivät isoilta kallioille levitetyiltä verhoilta. Valittava kirkuna, jota Annesa oli kuullut päivänkoitteesta alkaen, kaikui nyt terävämpänä ja selvempänä ja kuulosti ihmisääneltä.
Hän alkoi jo luulla sitä paimenen hätähuudoksi, mutta huomasi samassa kaksi korppikotkaa, jotka olivat tehneet pesänsä kallion komeroon. Linnut ajelivat takaa toisiaan lennellen puusta puuhun alempana kuilussa. Mutta äkkiä koiras lenti korkealle yläilmoihin ikäänkuin tähystysretkelle, laskeutui sitten alas ja alkoi räpytellä naaraan ympärillä. Tämä houkutteli sitä valittavalla kirkunallaan, joka uhkui hurjaa hellyyttä.
Tämän jälkeen molemmat rakastelevat linnut kohosivat lähellä rotkoa kasvavan rautatammen latvaan, ja niiden lemmenhuudot tuntuivat luovan eloa koko jylhän suuripiirteisen maiseman yksinäisyyteen.
Annesa ajatteli rakastettuaan, joka samoin kuin hän piileskeli jossakin tuntemattomassa paikassa, ja tunsi menetetyn onnensa koko haikeuden.