— He julistavat tuomioni ja telkeävät minut kaukaiseen vankilaan.
Siellä hän muistelisi Pauluaan niin kuin langenneet enkelit Herraa
Jumalaa. Eikä hän enää koskaan saisi mitään tietoa hänestä, sillä eihän
Paulu enää voisi edes ajatella häntä, murhan tekijää!
— Miksi teinkään sen? hän kysyi itseltään langeten polvilleen. Jumala sanoo: "Älä tapa, älä tee huorin". Minä olen ummistanut silmäni Jumalan valolta ja langennut, samoin kuin kaikki, jotka eivät varo askeliaan.
Annesa heltyi jälleen itkuun ja löi otsaansa kallioon. Mutta hänen sisimmässään alkoi jo koittaa himmeä valo kiinnittäen hänen katseensa kauas etäisyyteen, ohjaten häntä, samoin kuin majakan valo opastaa merenkävijää kautta pimeän, keskellä myrskyisän meren riehuvaa raivoa.
VIII
Ukko Castigu palasi vasta auringonlaskun tienoissa. Annesa pani merkille, että hän oli totinen ja levoton.
— Ovatko vanginneet Paulun?
— Hän ilmoittautui vapaaehtoisesti. Siinä hän teki typerästi.
— Miksi niin typerästi? Uskotteko kenties, että hän on syyllinen? No niin, saammehan nähdä, kun lääkärit ovat tarkastaneet ruumiin ja kuollut tekee tunnustuksensa. Sittenhän saamme nähdä, onko ukko piesty kuoliaaksi, saamme nähdä, mitä ruumis puhuu.
— Sinä hourit, Annesa. Annahan tunnustella valtimoasi: sinussa on kuumetta. Etkä ole kajonnut ruokaan. Miksi?