— Jumala on antanut sinulle järjen, Annesa. Etkö tajua, että sinulla on järki, ja että itse olet luonut kohtalosi? Miksi et aina ole käyttänyt järkeäsi samoin kuin nyt? Sentähden, että luulit olevasi oma herrasi ja että saatoit tehdä, mitä ikinä halusit. Kaikki oli sinusta luvallista, kun et tunnustanut sinua korkeamman tahdon olemassaoloa. Ja nyt, kun huomaat olevasi sen orja, jota mainitset kohtaloksi, puhkeat valituksiin. Etkö käsitä, Annesa, että se, joka sinua ohjaa, on Jumala?
— Jumala? Älkää sanoko niin! Hän ei olisi sallinut ukon kuolemaa.
Pappi alkoi suuttua ja puhista.
— Sinä et kykene arvostelemaan Jumalan päätöksiä. Zuan hetki oli tietysti tullut, eikä meidän sovi arvostella hänen kohtaloaan. Ajattele itseäsi, Annesa! Sinun hetkesi ei vielä ole tullut, eikä se merkitse mitään, millä tavoin se tulee. Ajattele vain, että voisit astua Herran eteen sielu puhdistuneena kaikesta pahasta.
— Mitä minun on tehtävä? Olen valmis antamaan itseni ilmi ja tunnustamaan kaikki, mitä vaaditte.
— Mitäkö vaadin? Mitä minulla on tämän asian kanssa tekemistä? Sinä sanot totuuden, etkä mitään muuta.
— Mutta uskovatko he minua? Eivätkö he sano, että olen ollut vain rikostoveri? Olen aina tehnyt taitamattomasti, mitä olen tehnyt. En enää tahtoisi vahingoittaa toisia.
Hän ei enää rohjennut puhua hyväntekijöistään.
Pappi pudisti päätään. Hän loi katseensa kauas, ja näytti siltä, kuin hän olisi puhunut jollekulle kaukana olijalle: "Ei suinkaan".
— Et ole vielä ymmärtänyt minua, Annesa. Totuus, Annesa, totuus ennenkaikkea. Täytyy sanoa totuus, kävi miten kävi. Kärsitkö rangaistuksesi vai et, saavatko toiset vielä kärsiä sinun rikoksesi tähden, se kaikki on yhdentekevää. Se vain on tärkeää, että sinä kuljet suoraan tietäsi.