Tähdenlennot halkoivat vaalenevaa taivaankantta. Ukko Castigu, jolta ei yksikään yläilmojen ilmiö jäänyt huomaamatta, sanoi luodessaan katseensa ylös:
— Isot tähdet näyttävät itkevän tänä yönä. Katsohan, miten ne vuodattavat kyyneliä.
Annesa katsahti niinikään ylös. Hänkin itki. Hänen mieleensä muistui Pyhän Basilion juhlan ilta ja raketit, jotka sujahtelivat tummalle taivaalle hiljaisen pihan takaa. Siitä oli kulunut kaksi viikkoa, kaksi pitkää ja hirvittävää viikkoa, päiviä, joilla ei tuntunut loppua olevankaan, pitkiä kuin rutto- ja nälkävuosi. Nyt oli kaikki ohi, kaiken täytyi alkaa uudelleen.
— Mitä muuta pastori Virdis sanoi? hän kysyi seuraten varovasti vanhuksen kintereillä, joka notkeana ja ketteränä pujotteli kivien ja ohdakkeiden lomitse.
— Että sinun on pysyteltävä alallasi, eikä liikuttava mihinkään, kunnes…
— Tahtoisin sitä ennen puhua hänen kanssaan — Annesa keskeytti; sitten hän hetken kuluttua lisäsi hiljaa: Ennenkuin palaan "hyväntekijöitteni" luo.
Hän lausui taas tuon tutun sanan, mutta seuraavassa tuokiossa hän herahti itkuun. Ne eivät olleet katkeria tunnontuskan, mutta ei liioin ilokyyneliäkään. Ne olivat katumuksen ja toivon kyyneliä, jotka vuotivat hänen sielunsa äärettömässä pimeydessä ja loistivat kuin tähdenlennot yössä.
IX
Oli kolmas ilta Decherchin perheen vankilasta vapautuksesta. Kylässä ei enää puhuttu tapahtumasta muulloin kuin arvailtaessa Annesan katoamisen syytä. Häntä ei ollut kuulunut kotiin.
Minne hän olikaan joutunut? Monet sanoivat, että hän piileskeli ukko Castigun lammastarhassa. Hänen luultiin sairastuneen säikähdyksestä; hänessä kaiketi oli kuumetta, niin ettei häntä voitu siirtää muualle. Toiset vakuuttivat nähneensä hänet kylällä ja kirkkoherra Virdiksen luona; hän oli muka koko ajan ollut siellä. Toiset taas väittivät, että postimies oli tuonut Nuorosta Annesalta kirjeen, joka oli osoitettu donna Rachelelle. Miksi hän ei palannut? Miksi hän pelkäsi pidättämistä? Sekaisia, outoja huhuja kierteli vielä tapahtumien kulkua seuraavien keskuudessa. Lääkärien toimittamassa ruumiinavauksessa oli todettu, että vanhus oli kuollut luonnollisen kuoleman, hengenahdistuskohtaukseen. Mutta tuo kohtaus kaiketi johtui Annesan huolimattomuudesta; tämä ei ollut antanut potilaalle lääkärin määräämiä rauhoittavia lääkkeitä. Se ei tosin sinänsä ollut suuri asia, mutta pieninkin laiminlyönti on rangaistava. Annesa siis pelkäsi eikä uskaltanut palata kotiin. Saataisiinpa nähdä, että vielä kestäisi kauan, ennenkuin hän näyttäytyisi. Decherchit vakuuttivat, etteivät he tienneet mitään hänestä. Molemmat ukot kävivät mustissaan surren vainajaa huolimatta siitä, että tämä oli ollut heille ristinä, eivät liikkuneet kotoa minnekään ja ottivat vastaan vain ani harvoja vieraita. Donna Rachele ei liioin näyttäytynyt. Paulu oli äreä, ja jos joku häneltä pyysi tietoja Annesasta, hän tiuskaisi: