— Huomenna… ei, ylihuomenna teidän pitää kyyditä Nuoroon joku, joka ei halua, että hänet Baruneista lähtiessä huomataan.
— Ymmärrän, ukko vastasi auliisti. Menköön ylihuomenna varhain sillan korvaan ja odottakoon siinä.
— Entä jos sattuu muita matkustajia?
— Sen saan tietää huomisiltana; siinä tapauksessa tuon teille sanan.
— Hyvä. Ja suu poikki! Ymmärrättekö?
— Totta kai. Olkaa huoleti.
Ukko nousi ja laski käden kirjekuorelle.
— Paula, anna meille jotakin juotavaa, pappi huusi ovelta. Mutta kun vastausta ei kuulunut, hän pudisti päätään sanoen: Mennään alas, niin hommaan teille lasillisen viiniä. Vai otatteko kernaammin viinanaukun?
— Viiniä, viiniä! ukko Sogos urahti rypistäen kirjekuorta kädessään.
Viina ei ole minun juomiani.
Sopestaan Annesa kuuli vanhan hevosmiehen äänen ja huoahti. Vihdoinkin! Varmaankin oli Nuorosta saapunut vastaus. Voi, pääsisipä oitis lähtemään, pois, pois täältä, tuntemattomalle seudulle, uusien ihmisten pariin! Aloittaa uutta elämää, tehdä työtä, kärsiä, unohtaa! Hän ei ajatellut mitään muuta.