Heti kun ukko Sogos oli lähtenyt, pastori Virdis kiiruhti Annesan luo ja sanoi:
— Kuinka, sinä istut täällä pimeässä! Mitä siunattu sisareni ajatteleekaan, kun antaa sinun istua pilkkopimeässä? Eikö tänä vuonna ole kasvanut oliiveja? Eikö talossa ole öljyä?
— No eipä minulla tässä ole sellaista tehtävää, joka vaatisi valoa. Ja onhan tuossa lamppu.
Hän nousi hakemaan tulitikkuja.
— Tässä on sisarentyttäreni, Maria Antonian, vastaus. Hän kirjoittaa löytäneensä sinulle paikan nuorolaisessa perheessä.
Kuullessaan tämän hyvän sanoman Annesa tunsi melkein rajua iloa. Mutta äkkiä hän alkoi vavista ja pudotti palavan tulitikun kädestään. Pappi vaikeni, ja hiljaisuudessa ja pimeässä Annesa unohti kaiken menneen, unohti nykyhetken kuullessaan Paulu Decherchin äänen.
— Kuinka voitte, täti Paula? Missä kirkkoherra on?
Hänen äänensä oli vakava, melkein äreä.
— Kas, tehän se olette, don Paulu! Veljeni Micheli tulee heti. Olkaa hyvä ja nouskaa yläkertaan hänen huoneeseensa.
Täti Paula kulki hänen edellään kynttilä kädessä.