Ja pappi kaiketi ähki vastatessaan:
— Pyhät enkelit, kuinka itsepäinen olet, poikani! Etkö ole ymmärtänyt, että Annesa on lähtenyt kauas ja ettei hänen enää sovi palata sinun asuntoosi?
Keittiöstä kuului askelia. Sitten kaikki taas oli hiljaa. Niin, varmaankin täti Paula oli kiivennyt yläkertaan ja kuunteli korvat hörössä ovella. Se ajatus herätti Annesassa sekä suuttumusta että kateutta. Hänkin olisi tahtonut kiivetä kuuntelemaan. Kiusaus kävi ylivoimaiseksi. Hän rypisti kirjeen kädessään, lähestyi ovea ja raotti sitä varovasti.
Annesa näki Gantinen istuvan liikkumattomana penkillä keittiön perällä. Poika tuijotti eteisen oveen, mutta kuuli varmaankin oven narahtavan, nousi äkkiä ja katseli ympärilleen. Mutta hän ei nähnyt mitään. Annesa oli kädenkäänteessä vetäytynyt takaisin ja vetänyt oven kiinni, painautuen lujasti sitä vastaan estääkseen nuorukaista pääsemästä huoneeseen. Kului hetkinen. Täti Paulan ääni herätti Annesan hänen herpautuneisuudestaan.
— Mitä sinä teet täällä, Gantine? papin vanha sisar kuului kysyvän levottomana.
— Odotin teitä. Totta puhuakseni aioin jo lähteä tieheni ja ottaa mukaani padan, joka kiehua porottaa tuossa hellalla, nuori mies virkkoi yrittäen olla leikkisä.
— Se olisi ollut laiha saalis. Luulet kai, että minun padassani on papuja ja silavaa? Eikö mitä. Katsohan: siinä on vain perunoita. Istu, Gantine. Et siis palannut metsään?
— En. Koska olen täällä, en ole lähtenyt metsään! hän tiuskaisi karskisti.
Jälleen vallitsi keittiössä muutaman hetken hiljaisuus. Annesa kuunteli levottomana. Hän pelkäsi, että Paulu poistuessaan tapaisi Gantinen ja että miesten välillä syntyisi kiivas kohtaus.
— Niin, nuori mies virkkoi hetken kuluttua, don Paulu vaati minua lähtemään takaisin työmaalle, mutta minä annan palttua hänen vaatimuksilleen. Hän on ollut raivoissaan näinä päivinä, äkäinen kuin itse ilmetty piru. Mutta minäkin olen raivostunut, olen raivostunut kaikille, ja etenkin teille!