— Lähden nyt, Gantine sanoi hetken kuluttua outo sävy äänessään. Hyvää yötä, täti Paula. En tiedä, tulenko huomenna. Jos näette Annesan — ja olen varma siitä, että näette hänet — niin sanokaa hänelle minun puolestani: "Annesa, teet väärin, kun kohtelet minua näin, sillä ainoa henkilö, joka todella tarkoittaa parastasi, olen minä. Annesa, lähetä minulle sana; teen, mitä tahdot". Sitten sanotte hänelle näin: "Vaikka olisikin totta, niinkuin ihmiset väittävät, että sinä olet tappanut ukko Zuan, se ei tee mitään. Jo vuosi sitten olisin tahtonut ottaa hänet hengiltä, kuristaa hänet kuoliaaksi, heittää hänet palavaan pätsiin".
— Onpa sinulla kauniit periaatteet, hyvä ystävä. Ne vievät sinut suoraa päätä helvettiin.
— Helvetti on jo tässä maailmassa, täti Paula!
Hankkiutuessaan poistumaan hän pysähtyi ja lisäsi:
— Sanokaa Annesalle näin: "Älä luota Pauluun. Hän on kyykäärme. Hän ei pidä sinusta. Jos hän aikoo ottaa sinut vaimokseen, se johtuu siitä, että hän luulee sinun surmanneen sen vanhan kitupiikin hänen tähtensä, eikä hän tahdo kärsiä tunnonvaivoja". Don Paululla, nähkääs, on herkkä omatunto. Tänä aamuna kuulin vielä asian, jonka pyydän teitä sanomaan Annesalle: "Magudas kylässä asuu huonomaineinen, varakas leski, joka kerran kuului kerskanneen, että Paulu on mielettömästi rakastunut häneen, ja että hän lainasi Paululle paljon rahaa ukko Zuan kuoleman edellisenä päivänä, ja että oli lainannut rahat siksi, että Paulu oli luvannut naida hänet". Hyvää yötä, täti Paula.
— Odota! Odota! utelias vanha neiti virkkoi juosten hänen jälkeensä.
Mutta Gantine meni pois luvattuaan palata toiste.
Annesa lysähti ovea vasten vapisevat käsivarret riippuen hervottomina kupeilla. Hän luuli tukehtuvansa samoin kuin sinä yönä, jona teki rikoksensa, saatuaan kuulla, että Paulu oli ratsastanut talon ohi ilmoittamatta saapumistaan. Hän koetti olla uskomatta Gantinen sanoja, mutta sisimmässään hän tunsi, ettei poika ollut valehdellut. Surusta ja tuskasta suunniltaan hän toisteli itsekseen:
— Parempi näin, parempi näin!
X
Paulun mentyä pastori Virdis viipyi yhä parvekehuoneessa, vaikka hänen vanha sisarensa oli jo moneen kertaan kutsunut häntä. Kyynärpäät pöydällä ja hypistellen sormillaan punaisen valetukkansa haivenia hän ähki ja toisti ääneensä: