— Olen jo tarpeeksi ajatellut. En tahdo tavata häntä.
— Mennään siis alakertaan illalliselle.
He laskeutuivat keittiöön. Täti Paula oli käynyt panemassa portin kiinni ja noutanut kellarista viiniä.
Pappi söi ateriansa keittiössä aivan kuin talonpojat. Ateriat olivat yksinkertaisia, mutta niiden höysteenä oli jaloa viiniä. Sinäkin iltana pappi maistoi runsaanpuoleisesti. Sitten hän alkoi lörpötellä ja kiistellä vanhan sisarensa kanssa, joka kertoi, mitä Gantine oli sanonut.
Pappi oli äkäinen rengille, joka oli "ajattelematon lörppö kuin naiset". Silti hän ei puolustanut Paulua. Annesa kuunteli äänetönnä, ikäänkuin ei olisikaan ollut puhe hänestä itsestään, vaan henkilöstä, jota hän ei koskaan ollut tuntenut ja joka jo aikoja sitten oli kuollut. Mutta täti Paulan mentyä uudelleen kellariin noutamaan viiniä hän äkkiä sanoi:
— Herra pastori, pyydän teiltä laupeudentekoa: Antakaa minun lähteä jo huomisaamuna.
— Pyhät enkelit! Onpa sinulla kiire. Aikaisemmin kuin ylihuomisaamuna se on mahdotonta.
— Päästäkää minut menemään! Muuten lähden jalkaisin tänä yönä. En voi viipyä täällä kauempaa.
Täti Paula palasi pullo kädessä ja alkoi taas napista:
— Viinitynnyri on melkein tyhjä. Siitä ei enää pirahda kuin muutama pisara. Meidän talostamme on tullut viinikapakka.