— Sitten iskemme reiän toiseen viinitynnyriin. Jospa maailmassa ei olisi sen suurempia suruja! pappi murahti.
Aterian jälkeen pastori Virdis meni ulos ja naputti palattuaan sisarensa ovelle. Annesa oli jo vuoteessa. Hänessä oli kuumetta, ja hän oli vaipunut surullisten haaveiden täyttämään horrokseen. Hän tunsi papin äänen, mutta luuli silti yhä uneksivansa. Pappi kuului sanovan:
— Annesa, huomenna, päivän valjetessa voit mennä sillan päähän ja odottaa siinä postinkuljettajan rattaita. Mutta tule ennen lähtöäsi luokseni; minulla on jotakin sanottavaa sinulle.
Täti Paula alkoi alushameessa ja yömyssyssä taaskin nalkuttaa:
— Mitä tahdot? Et edes yöllä jätä minua rauhaan. Et nuku itse, etkä anna toisten nukkua. Minä menen nyt makuulle.
— Sydänkäpyseni, tule nyt sentään. Vain pari sanaa.
Kun he olivat menneet pihalle, pappi sanoi:
— Minun mielestäni meidän täytyy tehdä hänelle nyytti. Emmehän voi päästää häntä lähtemään aivan tyhjin käsin. Olisiko sinulla liikenevää hametta ja paitaa antaa hänelle?
— Sinä olet totisesti hullu. Nyt jo tahdot riistää minulta paidan yltä, ehkäpä lopulta viet nahkanikin.
— Herramme eteen meidän täytyy astua ilman paitaa ja ilman nahkaakin, pappi huomautti ankarasti, vaikkakaan ei erittäin sattuvasti.