— Älä pärpätä siinä, Paula! hän lisäsi. Ajattele, että sinun on tehtävä laupeudentyö.
— Mutta etkö käsitä, että yhteen minun paitaani mahtuu kolme Annesaa?
Tämä näkökohta tuntui papista vakuuttavalta. Hän ei enää inttänyt, vaan kiipesi pimeässä yläkertaan.
Paula pani keittiön oven kiinni ja palasi huoneeseensa, mutta ei mennyt vuoteeseen, vaan avasi kaapin, haki sieltä käsiinsä vaatekappaleita ja teki niistä mytyn. Nenäliinan solmuun hän sitoi kahden liiran hopealantin ja pisti nenäliinankin myttyyn.
Pappi sytytti huoneessaan tulen, sulki oven, avasi piirongin laatikon ja laski muutamat kolikkonsa, joita hän siinä säilytti. Niiden joukossa oli pieni, kymmenen liiran kultaraha, jonka hän oli saanut donna Rachelelta palkkioksi siitä, että oli lukenut viisi sielumessua Zua Decherchi vainajalle. Ja kun kaikki muut rahat olivat kovin raskaita, kuparilantteja, hän päätti antaa Annesalle kultarahan.
* * * * *
Sarastus alkoi vaalentaa taivasta San Giovanni vuoren yläpuolella. Avara laakso oli vielä uneen vaipuneena; kalliot, graniittiseinät, kiviröykkiöt tuskin erottuivat tummista orjantappurapensaista.
Taivaanlaki oli harmaa, alempaa punasinervä. Nuoron ja Orune-vuorten yläpuolella leijui kellerviä pilvenhattaroita ja häilähteli ohuita malvanvärisiä huuruja.
Annesa käveli viettävää tietä sillalle päin mytty kädessä. Hän näytti pelkäävän, että rikkoisi paikan ja aikaisen hetken hiljaisuuden. Hänen harmaat, jähmettyneet kasvonsa ja kirkkaat silmänsä, joiden terät olivat oudosti laajentuneet, kuvastivat suuripiirteisen, kolkon maiseman ja korkean, aution taivaan haudanomaista rauhaa.
Tultuaan lähelle siltaa, jonka alitse kulkeva joenuoma oli aivan kuivana, Annesa piilottautui kiven taakse. Kun hänen olisi todennäköisesti odotettava sangen kauan, ennenkuin ukko Sogoksen rattaat räminällään rikkoisivat tien hiljaisuuden, hän istahti kivelle ja laski myttynsä maahan.