— Hän puhuu pahaa don Paulusta, palvelijatar kuului sanovan, ja toiset antavat hänen vain paasata! Jospa voisin, paiskaisin hänet vuoteesta lattialle!
— Antaa hänen lasketella lorujaan, miesääni vastasi. Jokainenhan näkee, että hän on tullut uudelleen lapseksi.
Sitten äänet vaikenivat. Vieras luuli kuulevansa suudelman ja värisi ajatellessaan Annesan kaunista suuta.
Nuori renki, jonka musta tukka oli kammattu jakaukselle keskeltä päätä ja jolla oli tummat, parrattomat kasvot, lempeät silmät ja soma suu, astui keittiöön.
— Iltaa, vieras! hän virkkoi istuutuen pöytään.
— Iltaa, toinen vastasi katsoen häneen ilkeästi. Oletko talon renki?
— Olenpa kyllä. Annesa, annatko minulle ruokaa? Tulin näin myöhään, kun olin katsomassa ilotulitusta. Kuinka kaunista se olikaan! Näytti siltä, kuin kaikki taivaan tähdet olisivat sadelleet maahan. Jospa ne olisivat kelvanneet syötäväksi!
Hän nauroi kuin lapsi pannen kauniit ruskeat silmänsä puoliumpeen, ja hänen huuliensa välissä välkkyi kaksi häikäisevän valkoista hammasriviä.
Annesa oli huonolla tuulella, toi hänelle ruokaa pöytään ja meni pihalle.
— Totinen tyttö! vieras tuumi seuraten häntä katseellaan. Kaunis, mutta totinen.