— Turhaan katselet häntä, virkahti renki, joka oli hiukan maistanut.
Ei hänestä ole sinulle…
— Tiedän kyllä. Hän on sinun morsiamesi.
— Mistäs sinä sen tiedät?
— Hän itse sanoi. Ja kuulinhan, että suutelitte toisianne…
— Vai sanoi hän sinulle niin? renki kysyi ihastuneena. Se on totta, olemme kihloissa. Olemme pikemminkin perheen jäseniä kuin palvelijoita. Niin, Annesa on Decherchien ottotytär.
Ja huomatessaan, että muukalaista suuresti huvitti hänen lörpöttelynsä, renki jatkoi:
— Don Simone on, näetkös, melkein aina ollut tämän kylän vanhin. Ei voi luetella kaikkia hänen hyviä tekojaan. Kaikki köyhät saattoivat sanoa häntä isäkseen, niin suuresti hän heitä auttoi ja rakasti. Kerrankin monta vuotta sitten — minusta ei vielä silloin ollut puremaan leipää — tuli pyhimysjuhlaan vanha kerjäläinen, mukanaan kolmivuotias tyttö. Kuinka ollakaan, mies löydettiin kuolleena kirkon takaa. Tyttö itki, mutta ei osannut selittää, ketä he olivat ja mistä. Silloin don Simone otti lapsen hoiviinsa ja kasvatti hänet omassa perheessään. Monet väittävät, että Annesa oli mannermaalta; toiset luulevat, että kerjäläisvainaja oli ryöstänyt hänet…
Vieras kuunteli tarkkaavaisesti, mutta rengin viime sanat saivat hänet hymyilemään.
— Kukapa tietää, vaikka hän olisi itse kuninkaan tytär!
— Suusi kiinni! renki Gantine tiuskaisi. Minun kolmea isäntääni mainitaan Kolmeksi kuninkaaksi.