— Miksi?
— Siksi, että heitä on kolme ja että he ovat vanhoja.
— Yksi heistä on sairas. Onko hän don Simonen veli?
— Eihän toki! Gantine veti halveksien huulensa suppuun. Hän on sukulainen. Hän on mies, joka oli mukana sodassa ja jolla on paljon rahoja. Mutta perin saita! Katsopas, näin hän kuolee, kädet nyrkissä. Hän on asunut täällä kaksi vuotta ja on tehnyt testamenttinsa Rosan, Paulun tytön, hyväksi.
— Onko don Paulu don Simonen poika?
— Ei toki, vaan veljenpoika, don Priamu vainajan poika.
— Kai isäntäväkesi ovat hyvin rikkaita?
— Totta kai, renki valehteli; mutta ennen he olivat vielä rikkaampia.
Samassa Annesa palasi sisään, ja nuori lavertelija vaihtoi puheenaihetta.
— Annesa, tuo mies ei tahdo uskoa, että me menemme naimisiin ensi vuonna. Eikö ole totta, että olemme kasvaneet tässä talossa yhdessä kuin sukulaiset?