Paulukin lähti ulos ystävänsä kanssa. Donna Rachele ja pikkutyttö menivät levolle. Vanhukset juttelivat vielä hetkisen, Annesa järjesti huoneen ja keittiön ja teki vuoteensa.
Hän nukkui sohvalla ruokailuhuoneessa ollakseen lähellä, kun sairas vanhus kutsui. Kun Gantine oli kotona, tahtoi Donna Rachele estää kihlautuneiden vaaralliset yölliset keskustelut. Hän pyysi Paulua tai ukko Cosimua olemaan Annesan sijalla, joka silloin nukkui jossakin sisähuoneessa. Mutta sinä yönä köyhän vieraan oli määrä nukkua Gantinen kanssa keittiössä, joten ei tarvinnut pelätä mitään.
Palvelijatar järjesti makuumatot rengille ja vieraalle, sulki puutarhan puoleisen oven ja otti avaimen lukosta. Lopuksi hän sulki vitjoilla makuuhuoneen oven. Jos Gantine palaisi kotiin, hän ei pääsisi sisälle muuta tietä kuin pihan kautta keittiöön.
Vanhukset vetäytyivät makuulle, ukko Zua nukahti. Annesa sammutti valon ja sytytti pienen yölampun, mutta ei mennyt levolle. Häntä ei nukuttanut, päinvastoin hän tunsi olevansa tavattoman virkeä. Ja nyt, kun ei kukaan ollut näkemässä, hänen silmissään paloi outo, kiihkeä liekki.
Hän meni eteiseen ja työnsi puutarhaan johtavan oven auki ja istuutui kiviportaille.
Yö oli lämmin ja rauhallinen, vain linnunrata ja kirkkaat tähdet loivat siihen valoa. Annesan edessä uinui puutarha hiukan synkkänä ja hiljaisena, levittäen tomaattien ja ryytikasvien tuoksua. Rosmariinin ja ruutukasvin lemu toivat mieleen vuoriston, aavat korpimaat, puiden ja pensaiden peittämät neitseelliset laaksot, jotka ympäröivät kylää. Puutarhan perältä alkoi metsä, josta vuori kohotti tähtiä täyteen sirotetun taivaan rantaa vasten mahtavia ääriviivojaan, jotka näyttivät muodostavan lepoasennossa olevan jättiläisselän. Suuret tummat puut seisoivat niin liikkumattomina, että ne näyttivät kalliokeiloilta.
Mutta rauha, hiljaisuus, pimeä yö ja kaiken liikkumattomuus painoivat ja ahdistivat kuin raskas, tuskallinen salaisuus. Toisinaan häntä tuntui tukahduttavan, ja hän hengitti vaivalloisesti kuin vanha hengenahdistusta poteva ukko.
Annesakin oli huomannut, että Paulu palasi Nuorosta ilman rahoja, joita hän oli jo kolmen kuukauden ajan epätoivoisesti yrittänyt haalia kokoon kaikkialta lähiseuduilta. Taloudellinen romahdus oli edessä.
— Talo ja puutarha, laidunmaat, hevonen, huonekalut, kaikki menee vasaran alle… nainen vaikeroi itsekseen istuessaan kumarassa, niin että hänen povensa melkein hipoi polvia. Meidät ajetaan pois kuin nälkiintyneet koirat, ja Decherchit ovat sitten kylän kaikkein köyhin perhe. Meidän täytyy lähteä… kiireellä kuin mierolaiset kylästä kylään… markkinoilta toisille. Voi tätä surkeutta!
Hän huokasi syvään ja muisteli syntymätarinaansa.