Annesa kalpeni, vaikk'ei ollut koskaan ajatellut, ei unissaankaan, että joutuisi vaimoksi hyväntekijöitten pojalle. Sitten kerran Decherchien talossa tapahtui jotakin kaameaa. Paulun isä kaatui pihassa maahan, aivan kuin jos olisi kompastunut, eikä siitä enää noussut. Viimeisiksi sanoikseen hän pyysi vaimoaan: — Rachel pidä huoli siitä pojasta!
Ja Gantine, poika, jonka yleisesti väitettiin olevan vainajan lehtolapsi, otettiin taloon renkipojaksi. Toiset palvelijat kohtelivat huonosti ja pilkkasivat Gantineea, joka vielä oli lapsi ja joka ei kyennyt edes nylkemään lammasta. Poika valitti tästä donna Rachelelle.
— Poikakulta, hurskas leski sanoi hänelle, koeta olla kärsivällinen. Sano heille, että kasvat ja vartut ja että kerran sinusta tulee parempi ihminen kuin kukaan heistä.
Ja ukko Cosimu Damianu, donna Rachelen isä, lisäsi.
— Sano sinä, Pyhän Antonion poika, heille:
Munkit ne tulevat, menevät ainiaan,
Luostari yksin vain on paikoillaan;
toisin sanoen: 'te olette irtolaisia, jotka tulette ja menette, mutta minä pysyn aina täällä paikoillani!'
Donna Rachele soimasi isäänsä, sillä "Pyhän Antoniuksen poika" merkitsee äpärää, hän kun ei sallinut, että palvelijat olisivat saaneet juorun aihetta vastauksesta, jonka vanhus oli neuvonut Gantinen antamaan heille.
Don Simone tuli avuksi sovittelevana ja hymyilevänä niinkuin aina sanoen:
— Älä ole milläsikään! Anna heidän lörpötellä! Ihmiset puhuvat aina pahaa lähimmäisistään.