— Gantine on sinua kymmenen vuotta nuorempi.
— Vuosilla ei ole väliä. Nuori puu kietoo oksansa vanhemman oksiin.
Silloin Paulun silmät kiiluivat kuin villikissan silmät.
— Sinä julkea, rietas lutka, jonka armeliaisuudesta olemme ottaneet kotiimme!
Mutta Annesa, joka piti Gantinesta, tämä kun oli Paulun näköinen, samoin kuin pidetään tulesta, joka muistuttaa aurinkoa, itki, vaikeni ja teki työtä.
Siihen aikaan Paulu otti itselleen vaimon. Tämä oli jalosukuinen ja kaunis, mutta köyhä ja kivulloinen. Vuoden ajan puolisot elivät onnellisina. Donna Kallina oli hyväsydäminen ja tuntui luovan hyvyyttä kaikkiin, joiden kanssa hän tuli tekemisiin. Aviomies näytti muuttuvan aivan toiseksi ihmiseksi. Mutta kun heille oli syntynyt tyttölapsi, jolla oli suunnattoman suuri pää, nuori rouva tuli hyvin sairaaksi.
Don Paulu käytti vaimoaan Cagliarissa, Sassarissa ja mannermaalla lääkärissä. Mutta donna Kallina kuoli pois, ja taas täytyi myödä karjatarha entisten lisäksi.
Decherchien talo kävi kolkoksi, yksinäiseksi. Kerjäläisiä ei enää käynyt yhtä tiheään almua anomassa, vieraatkin harvenivat.
Don Simone vain hymyili, mutta surumielisesti. Ja hän toisteli toistelemasta päästyään, että täytyy alistua kohtaloon, ettei pitänyt välittää "maallisista", mutta mutisi samalla, etteivät ihmiset enää uskoneet Jumalaan, minkävuoksi he tekivät syntiä.
Ukko Cosimu piteli sylissään pikku Rosaa ja myönsi, että jumalanpelko on voimakas pahojen himojen ja halujen hillitsijä, mutta puolusti silti inhimillisiä hairahduksia ja heikkouksia: ihmiset ovat syntyneet tekemään syntiä.