— Oletko morsiameni vai etkö? poika kuiski huohottaen, intohimosta suunniltaan. Miksi aina kaihdat minua? Ennen et ollut tuollainen, Annesa? Et enää näy rakastavan minua.
— Päästä irti. Ukko odottaa.
— Odottakoon! Parasta olisi, jos lopultakin kuolisi. Jos hän kuolee, voi isäntäväki maksaa rahat, jotka he ovat minulle velkaa; silloin voimme mennä naimisiin. Jää nyt hetkeksi luokseni, Annesa! Juokset aina minua pakoon. Tuntuu siltä, kuin pelkäisit minua.
— Se on totta. Minä pelkään sinua, Annesa sanoi hiukan ivallisesti.
— Olet siveä tyttö, sen tiedän, ja se on mieleeni. Mutta joskus toki voisit olla minunkin seurassani.
— Päästä jo irti! Annesa toisti kiukkuisesti.
— Tule takaisin, Annesa, odotan sinua! poika pyyteli. Parin päivän perästä minun täytyy lähteä. Jollemme ole yhdessä tänä iltana, emme enää näe toisiamme. Tule nyt, Annesa!
— Päästä minut. Saammehan nähdä.
Gantine päästi hänet, mutta Annesa ei enää tullut ulos; vieläpä hän joutuin sulki oven vitjalla, eikä vastannut liioin vanhuksen pyyntöihin eikä sadatuksiin.
Seuraavana aamuna vieraat lähtivät varhain. Rengin taas täytyi lähteä vuoristoon viemään Paulun hevosta laitumelle.