Rosa naurahti, mutta kävi sitten jälleen vakavaksi ja viittaili käsillään.
— Älkää pelätkö! Sehän oli vain unta!
— No, mitä mies teki keihäällä?
— Mies juoksi juoksemistaan. Sitten hän tuli toiseen erämaahan, ja sitten vielä toiseen.
— Olipa siinä erämaita enemmänkin, pappi huudahti.
— Kuulkaa nyt, kuulkaa tarkasti, Rosa sanoi kärsimättömästi.
Ja nuo kolme vanhusta kuuntelivat tarkkaavasti tytön haaveellista lörpötystä. Annesa ja donna Rachele istuivat sillä aikaa sisällä käytävässä ajatuksiinsa vaipuneina. Edellinen oli synkän odotuksen vallassa, mutta toivoi rauhaa ja onnistumista, jälkimmäinen huusi avukseen Jumalaa, joka ei heltynyt hänen rukouksistaan.
IV
Paulu oli lähtenyt matkaan aamun sarastaessa. Moneen vuoteen hän ei ollut tehnyt muuta kuin näin matkustellut hankkimassa rahoja, niinkuin keskiajan ritarit aarteita etsimässä. Varmaankin virtasi vähän espanjalaisen ylimyksen verta tämän köyhtyneen sardinialaisen aatelismiehen suonissa. Mutta ajat olivat muuttuneet. Vuorista ei enää löytynyt aarteita, eivätkä ihmiset olleet auliita hellittämään kukkaronsa nauhoja. Ja kuitenkin Paulu Decherchi matkusteli ja toivoi lopultakin osuvansa paikkaan, jossa asuisi ihmisiä, jotka eivät olleet niin saastaisen kitsaita kuin ne koronkiskurit, joiden kanssa hän siihen asti oli ollut tekemisissä.
Hän toivoi, jopa uskoi varmasti, että onni olisi viimeinkin hänelle suosiollinen. "Kirkkoherran sisar on rehellinen ihminen", hän tuumi. "Hän lainaa minulle rahat kohtuullisella korolla. Näin saatamme maksaa velan pankkiin; ja kuolee kai setä Zuakin kerran, jolloin on helppo järjestää asiamme".