Kun Paulu ja hänen isäntänsä menivät kirkkoherran luo, alkoi sisar, pieni vanha nainen, jolla oli päässä kultakudemyssy, taas kertoa samaa rosvousjuttua. Luultavasti hän ei ollut neljäänkymmeneen vuoteen tehnyt muuta kuin selvittänyt tuota tapausta. Hänen ammottava suunsa ja pienet, tirkistelevät lasimaiset silmänsä näyttivät vielä olevan täynnä tuon hirvittävän hetken kauhua.
— Yksi niistä paholaisista oli pitkä ja musta mies, hartioilla pitkä turkki, joka valui nilkkoihin asti. Hän oli kuin takajaloilleen noussut lammas. Poikaseni, näen joka yö, aina vapisten kauhusta, sen mustan, karvaisen hirviön. Niin, he ryöstivät meidät putipuhtaiksi, tuskin jättivät edes tuhkaa pesään…
Sanalla sanoen, ei kirkkoherralla eikä muorilla ollut liikoja rahoja.
Paulu lähti talosta epätoivo sydämessään.
— Ballore varmaankin tänä aamuna kävi kieltämässä muoria lainaamasta minulle rahoja, hän ajatteli itsekseen.
Suru ja nöyryytys herätti hänen ylpeytensä, ja samoin kuin Peulle hän Ballorellekin teeskenteli huolettomuutta ja hilpeyttä. Hän jäi koko siksi päiväksi kylään, uhrasi loput sadasta liirastaan lahjoihin isäntäväelleen, ryyppäsi ja nauroi.
Seuraavana päivänä Paulu aamun sarastaessa lähti paluumatkalle. Hän ei tiennyt, mitä tehdä, mutta ei mitenkään tahtonut tulla kotiin ilman rahoja:
— Ennemmin paneudun puun juurelle ja kuolen nälkään.
Eteenpäin, eteenpäin! Taivas oli synkässä pilvessä, ja kuiva maa, pölyiset puut ja paljaat kalliot odottivat hartaasti sadetta. Lehti ei liikahtanut, ihmisääntä ei kuulunut; koko harmaankellertävässä maisemassa ei näkynyt elävää olentoa. Minne hänen kannatti suunnata kulkunsa, kun koko maailma oli hänelle tämän erämaan kaltainen? Kaikki oli mennyttä, auttamattomasti.
Mutta silti yhä vain eteenpäin! Nöyrä ja viisas hevonen juosta hölkytteli, ja kun se näki aukon laitumen aitauksessa, se epäröimättä poikkesi hakemaan oikotietä. Juuri kun Paulu ratsasti syrjätiellä don Peun pienen kylän lähettyvillä, hän kuuli kutsuvan äänen, joka hänestä tuntui tutulta. Ratsu seisattui. Kookas, roteva mies, jolla oli pitkä punertava parta ja seurassaan repaleinen, hurjan mustalaisen näköinen poika, tuli häntä vastaan.
Don Paulu! Don Paulu! mies huusi huohottaen ja väsyneenä.