— Odota vähän, tuon sinulle juotavaa. Älä mene sisälle. Voit herättää donna Rachelen; hän on väsynyt, kun on raatanut koko päivän.
Kun Annesa yritti lähteä, Paulu pidätti häntä.
— Odota hetkinen. Minulla oli vielä jotakin sanottavaa sinulle, mutta unohdin sen äsken. Älä vaivaudu, jääköön koko juominen. Ryyppäsin eilisiltana ja vähäsen tänäänkin.
— Ja kaiketi ryyppäät huomennakin, Annesa mutisi hyvin tietäen, mistä Paulun hyvät aikeet olivat kotoisin, myöskin hänen päätöksensä ottaa itselleen toimi ja ruveta tekemään työtä.
— Et näy uskovan minua. Mutta saat nähdä, että huomisesta alkaen olen toinen ihminen.
— Huomenna… Annesa ajatteli itsekseen. Mitähän huomenna tapahtuneekaan?
Paulu tunsi hänen vapisevan ja kehoitti häntä menemään levolle. Mutta
Annesa intti:
— Tuon sinulle viiniä. En viivy kauan. Odota, minullakin on jotakin sinulle sanottavaa.
— Sano se heti. Vakuutan vielä kerran, etten tahdo mitään juotavaa.
Et näy uskovan, että minäkin voin pitää lupaukseni! En ole enää lapsi.
Näinä viime päivinä olen paljon ajatellut ja päättänyt kerrassaan
lopettaa kaikki mielettömyydet.
— Minunkin vuokseni?