"Niin, niin ilolle ja riemulle."
"Taikka pahalle..."
"Aina sinä semmoinen olet. Ole nyt kerrankin ihmisten lailla. Mitäs luulet sen pyhyytesi sinua auttavan. Meinaa ne muutkin ihmiset kuoltuansa hyvään paikkaan päästä, mutta" —
"Kuule, Eeva, järkevä sana ennen kuin nukut: siunaa itsesi ja pane mieleesi, että mitäs teet, niin edestäs löydät."
Ynseänä käänsi Eeva Aatamille selkänsä, ja seljin se yö nukuttiin, jos vaan Aatami nukkuikaan, sillä tuon tuostakin hän nousi vuoteelta, otti valkean, vilkasi akkunasta välin ulos, huokaili ja höpisi itsekseen.
Parina viime vuotena se Aatami niin oli muuttunut. Nuori pappi oli tullut seurakuntaan ja saanut tunnot hereille, ja Eevan mielestä tuntui jo Aatamissakin olevan koko joukko isouskolaisen vikaa. Ehkä olikin. Se vaan on varmaa, että harvapuheiseksi ja miettiväiseksi peräti oli hän tullut, lueskeli usein ja katsoi joskus Eevaa ja Sannaa niin terävästi, että oikein täytyi luoda katseensa ales. — — —
Mutta sepän pirtissä tanssi Sanna yhä, nojasi yhä useammin ja syvemmin keltatukkaista päätänsä Arvin rintaa vastaan; yhä pirteämpänä lennätti Arvi sinihameista kumppaniansa. Mutta tyynen metsälammin tavalla oli naapurin Kallen sininen silmä totinen, kun se melkein räpähtämättä seurasi tanssin kaarteita ja pyörteitä.
Mutta pelmannikin rupesi jo väsymään; lanttuu sitä mies vahvakin kuin kaiken iltaa soittaa ja soiton välillä aina pitää "paussia", se on ottaa kylmän ryypyn tahi lämpimän käppyrän (se on: kahviplörön). Ja kun pelmanni lanttui, niin taukosi tanssi, ja kukin rupesi lähtöä tekemään.
Lähti siitä Sanna, ei aivan ensimäiseksi, vaan ei varsin viimeiseksikään, ja häntä lähti saattamaan Arvi. Pakkanen oli helpottanut ja suojan tuuli kohisi männistössä, jonka ohea kulkivat.
"Näin sivistyneet tekevät", sanoi Arvi, ja otti Sannan käden kainaloonsa. Ja Sanna tiesi myös, kuinka sivistyneet tekevät: hän nojasi väsyneenä, hervotonna aivan, Arvin olkapäähän.