Jo lähestyi kappale loppuansa. Sivukulissien takana poltti "regissööri" pellillä penkaalintulta, ja Anna ja Yrjö lauloivat:
"Jo löysin kultani, jo löysin armaani.
Oma silmäsein, oma silmäsein!"
Ja kauniilta näytti nuori pari ja vanha Lassi kalastaja punertavan liekin valossa; kauniilta näytti Sanna siinä "kansallispuvussaan." Herttaisesti hymyili hän Arville, ja kummallisen tumma oli Arvin silmäys, kun piti Sannan kädestä ja katsoi häntä silmiin — — katsoi ja lauloi: "oma silmäsein." —
Mutta mikä tuolla peräkulissin raosta näyttämölle tirkistää? Mies se on, korkea hattu kuin nelikko päässä. Jo sen ruumiskin näkyy. Sillä on suurikaulurinen vapriikinverkainen "kaprokki" yllä, suuri punasenkirjava vyö "kaprokin" päällä, ja vyössä riippuu nahkatupessa pitkä vanhanaikainen sapeli. Ei näyttämöllä olevat häntä huomaa, sillä heidän tuli olla kääntyneinä yleisöön päin. Ei toisetkaan näyttelijät häntä huomaa, sillä "regissööri" polttaa "penkaalia" ja toiset tarkastavat näyttämöllä olevia. Sanna lausuu: "Ei koskaan ole minulla ollut niin hupaista iltaa, kuin tämä on, ja minä toivotan jokaiselle Suomen neidolle samallaista iloa ja onnea — ja jos se viipyykin, niin — — —"
Mutta silloin astui kaprokkimies pitkillä säärillään pari kolme askelta, oli ihan Sannan sivulla, kuiskasi hänelle korvaan hätämältään, kävi hänen käteensä kiinni ja viedä sujahutti hänen näyttämöltä. —
Ei ennättänyt Arvi muuta kuin kerran häristää pyssyllään sitä; eikä Sanna ennättänyt sanoa kuin: "mitäs nyt, mitäs nyt, Kal — — —?"
Mutta yleisö rupesi nauramaan, käräjäkirjuri taputti raivokkaasti käsiään, siltavouti löi jalkojansa lattiaan, ja herra valismanni, joka niinikään oli kunnioittanut huvia läsnäolollansa, huusi tarmonsa takaa bravoota. Regissööri astui näyttämölle katsomaan, miksi programmista poikettiin, "penkaali" loimahti kerran ja sammui. Pari kynttilää vaan valaisi näyttämöä. Mutta silloin hyökkäsi sieltä peräkulissien välistä näyttämölle oikea mörkö. Sarvet sillä oli päässä, ja sarvessa tiuku; silmiä, nenää tahi suuta ei näkynyt muuta kuin lävet vaan, ja oljista sillä oli housut, mutta takkina ihan karvoja vaan. Se tuli ja sieppasi Arvin näyttämöltä niinkuin keilan radalta, ja vaikka se pyristeli ja potki niin että saapasten kiiltävät varrensuut välkkyivät ja lakki putosi päästä pyssyn viereen permannolle, ja metsästyslaukku remppui ja roikkui, niin se mörkö vaan otti hänen olallensa ja vei hurjaa vauhtia näyttämöltä, vaikka mies huusi ja noitui minkä jaksoi.
"Da kaappo", huusi nimismies.
"Fint", huusi kersantti paasiviulun äärestä.
"Pravoo", kertoi siltavouti esimiehensä äskeistä puhetta.