"Hyvästi nyt, on vähän kiiru", sanoi Arvi ja oli pujahtaa ovesta ulos.
"Kiiru kai", murisi Jermu, ja jatkoi entistä paljoa selvemmällä äänellä: "Niin, se luuli tekevänsä topoja maan moukkain kanssa, mutta silloin Yrjänä vei hentun ja sarvipää keikarin."
Kallea nauratti taas.
"Ja se vei keikarin Jussilan vanhaan lammasnavettaan, pani oven kiinni, eikä keikari päässyt pois ennenkuin Jussilan Henna aamulla tuli lampaita ruokkimaan. Mutta Henna peljästyi niin pahanpäiväisesti, että juoksi kirkuen, parkuen pirttiin apua hakemaan; ja sill'aikaa pääsi keikari karsimaan matkoihinsa."
Kalle: "Se keikari oli Herra misteri Arvi Hömppölä ja se sarvipää oli Pikimestari Jeremias."
Arvi: "Mitä Jermun jutut minuun koskevat? Minä olen tän maan kielellä Arvi Humliin, mutta enkeliskaksi Hömpl, enkä mikään Hömppölä. — En jouda enää, hyvästi!"
Mutta ei päässyt menemään. Jermu oli vahva ovenvartija, kurotti pitkän kätensä oven poikki, eikä siitä ollut kissaa isomman olennon hyvä ulos mennä.
"Vaikkas olisit Hömppölä kuinka nätisti hyvänsä sanottuna, niin tosi se kumminkin on, että sinä olet lurjus, ja lurjusmainen siksikin. Tunnetkos näitä kouria, muistatko, kuinka koreesti sinä näillä ilmaan nousit silloin ennen Kolkkilassa?"
Arvi puri hammasta ja oli vihoissaan, mutta mikäs siinä auttoi!
Mutta samassa tuli pirttiin Sanna. Hän oli ollut missä lienee ollut metsässä mietiskelemässä. Suurin silmin hän ensin katsoi pirtissä olijoita, tunsi pian Arvin, meni luokse, kävi käteen kiinni ja sanoi, punastuen: "armaani!"