Poliisimies huomasi, että Kalle oli levoton, kun hän meneviä katseli; "oliko siinä tuttuja", hän kysyi.
"Oli, siinä oli se, jota tulin etsimään."
"Taisi olla morsiamenne?"
"Ei juuri, mutta kuitenkin olisin hänen suonut täältä pois tulevan."
"Poika parka, se tyttö on huonoilla jäljillä", sanoi poliisi.
"Mihinkähän sitä nyt oikein leivotettiin", kysyi Jermu.
"Missä lienee taas jokin 'samlinki'", sanoi poliisi.
Jermu ja Kalle menivät korttieriinsa. Poliisimiehen neuvolla osasivat he sangen hyvin tällä kertaa.
Seuraava päivä oli sunnuntai. Kalle sanoi vielä kerran menevänsä Sannaa katsomaan. Jermu meni orpanaansa tervehtimään, sillä he olivat hyvät keskenänsä; orpana oli usein käynyt siellä maalla, tavannut Jermunkin. Samalta orpanalta oli hän saanut kuulla Arvin historian. Vielä tahtoi Jermu saada Arvista nytkin tietoja, sillä niitä Laurilan isäntä oli nimenomaan pyytänyt tuomaan.
Kalle meni siis Sannan asunnolle. Löysi hyvin pienen kamarin, johon oli pakarin läpi mentävä. Avain kyllä oli suulta pois, mutta Kalle arveli, että kai se näin pyhänä sentään kotona oli.