"Etkö tule kirkkoon, Sanna, kanssani?"
"Olen niin väsyksissä."
"Käytkö muulloin siellä?"
"Joskus; mutta sitä paitsi on aikomus meillä nuorilla tänään mennä kello 11:n aikaan Vanhaan kaupunkiin — — —"
"Oletko niin pitkälle jo päässyt?"
"Kuule, Kalle, sinä olet mielestäni aina ollut ajattelevainen poika, vaikka ulkopuolisesti et näytä, suo anteeksi, aivan näppärältä, kuule Kalle, meidän välimme pitää tulla selväksi!"
"Sitähän juuri minäkin toivoisin, vaikk'ei siinä minun mielestäni erinomaista sekavuutta ole."
"Kuule ja ymmärrä! Me emme sovi yhteen!"
Kalle katsoi kummastuneena Sannaa, Sanna taas ei näyttänyt väsyneeltä; siinä hän seisoi Kallen edessä ja puhui innokkaasti:
"Sinä, Kalle, olet vanha aika, minä olen uusi aika."