Vastauksen asemasta tirkisteli Matti eteenpäin, taakse, oikealle ja vasemmalle ja viimein korkeuteen, lausuen valittavalla äänellä: ei erittäin, vaan pilvess' on.
Huuli vempallaan ajoi Mikko eteenpäin.
Matti oli oikullinen, hän vaati tervehdykseksi tuon täysinäisen lauseen: "Jumal' antakoon hyvää päivää". Ja kun joku häntä näin tervehti, oli hän valmis vastaamaan "Jumal' antakoon". Itse hän vastaantulijalle lausui tavallisesti: "Jes' auks"!
— Mitäs kuuluu, kysyi eräs talonmies, joka portinvajassa seipäitä teki ja joka vanhana tuttuna rupesi Matin kanssa pakinoille.
— Ratasten ratinaa, oli vastaus.
Talonmies katsoa muljahutti alaspäin, sylki kouraansa ja rupesi uudestaan seivästä veistämään.
Näin oli Matilla aina joku viisas sana sanottavana oudolle ja tutulle. Hänen suunsa meni kummalliseen hymyyn aina kun joku hölmistyneenä seisoi hänen edessään. En ymmärrä, mikä Mattia asiassa oikein huvitti, oma viisautensa vai muidenko tuhmuus. Luulenpa melkein, että hän piti ihmisiä yleensä narrina, joille ei huolinut totista sanaa tuhlata. Kenties hän piti elämää selittämättömänä ilvenäytelmänä, jonka sopusointua ei saanut totisuudella häiritä. Kenties oli Matti parka viiden kymmenen elinvuotensa kuluessa tullut huomaamaan, että totinen naama ja juhlallisen painava puhe usein kyllä on yhtä paljon, "todellista totuutta" kuin Matin tallukat ovat samettia. Kukaties? Paras on, sanoi Matti kerran isälleni, heittää leikiksi, kun täysi tosi näyttää tässä mailmassa olevan niin vörpaiskatun pilanpäiväistä ja naurettavan hassua.
Eikä saanut Mattia matkallamme ymmälle juuri mikään. Kävi tosin vielä kerran nolosti ennenkuin H:linnaan pääsimme. Kuljimme juuri kapeaa, kivistä ylämäkeä. Arvellen, aprikoiden astui Valko jyrkkää mäkeä, vinkkuroiden toiselle ja toiselle puolen niin paljon kuin leveys antoi mukaan. Vastahakoisesti ja päätänsä ravistellen mennä jupasti Kailu, ja suloisessa rauhassa astelimme 4-henkisenä takajoukkona me kaksijalkaiset. Ja olimme aivan nousemassa mäen harjanteelle, kun toiseltapuolen kuului melkeä melu. Ensiksi sai tällä kertaa suunsa auki Kreeta.
— Voi, voi Matti, johan sieltä tulee koko kruunun transportti! Matti juoksi kyllä kuormaa hoitamaan, mutta hui, hai, siinä se jo oli nelihevosinen "roikka" aivan suutasuksin mustaksi-muuttuneen Valkomme kanssa, ja samassa silmänräpäyksessä oli rattaamme pyörä tarttunut trossivaunuihin. Ajajat, jotka olivat Venäläisiä sotamiehiä, huusivat ja huihtoivat käsillänsä.
— Muschik, durak, biergele, padi, kuului joukosta.