Mutta lihava teurastaja oli kiivas ja kiukkuinen; hän sanoi pitävänsä kauppansa, vaikka pataljoona ämmiä kynsin, hampain sitä estäisi; ja tulisesti tarttui hän marhamintaan ja aikoi viedä Kailua muassansa. Mutta ei se niin helposti käynyt, se tepasteli, mylvähteli ja ramisti jykevää otsaansa niin, että lihava teurastaja pyllähteli marhaminnan päässä.
— Lyö selkään maanmies, kiljasi hän.
Mutta samassa huutaa Kreeta: Kailu seh, tul' juomaan tul'! Ja kun Kailu tämän tunnetun äänen kuuli, ravisti se päätänsä entistä voimakkaammin ja tehden muutaman riemurikkaan hyppäyksen oli se emäntänsä sivulla. Ja kun teurastaja uudestaan sitä läheni, pullisti se silmänsä, painoi päänsä polviansa vastaan, mylvi niin raivoisasti, ett'ei teurastajan tehnyt mieli enää tarttua siihen. Kailu parka kai haisti härkäin-surmaajan olevan tuossa miehessä. Aivan kuin tahtoen puolustaa itseään ja emäntäänsä seisoi se Kreetan vieressä tuumaakaan eteen tai taakse siirtymättä.
— Ottakaa hyvä ystävä tää juusto kaupan-rikkojaisiksi ja menkää Herran rauhaan, sanoi Kreeta teurastajalle tarjoten hänelle oivallisen juuston.
— Mutta emmehän suinkaan Kailua kotia vie, tuumasi Matti.
— Viedään nyt Matti, viedään, maanitteli Kreeta ja lisäsi surunsointuisella äänellä: muuten minä kuolen ikävään.
— Onpa tuo hassu muija, kun eläintä noin suree, kuului väkijoukosta.
— Näyttää olevan hessahtanut, huomautti toinen ääni.
— Muijain kanssa riidellä ja vasikan kanssa kilpaa juosta on yhtä hyödytöntä, mutisi Matti ja sanoi teurastajalle: tämä eläimen elämäkerta on kummallinen; muija on sen pienestä kasvattanut: mutt'en luullut sen noin siitä kiini pitävän. Taitaa olla paras, kun muija saa viedä Kailun kotia, menköön siis kauppa rikki.
— Senkin moukat, jupisi teurastaja ja asteli toisaalle. Matti taas otti ohjakset käteensä ja ajoi korttieriin.